Ra­kas­tet­tu hahmo on Mauri Kun­nak­sen, 75, mie­les­tä ää­ret­tö­män vaikea: "Siis ei piir­tää, vaan keksiä sille ta­ri­noi­ta"

Mauri Kunnaksen on vaikea löytää arjestaan luovuuteen tarvittavaa joutilaisuutta. – Meidän ajastamme käydään nykyään valtavaa kamppailua, lastenkirjailija sanoo.

Aku Ankka oli lapsena Mauri Kunnakselle henki ja elämä. Suomalaisista piirtäjistä hän kertoo ihailevansa muun muassa Kari Suomalaista, Tatusta ja Patusta tunnettua Sami Toivosta ja Viivin & Wagnerin tekijää Jubaa sekä Pertti Jarlaa.

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
75 vuotta

Tarinat ovat kiehtoneet Mauri Kunnasta aina.

– Aika varhain minua kiinnosti isompien kokonaisuuksien luominen. Yhden kuvan tekeminen on helppoa, mutta kokonaisen tarinan kertominen on eri juttu, helmikuussa 75 vuotta täyttävä kirjailija, kuvataiteilija ja graafikko kertoo STT:lle.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä