Rajut sateet hait­taa­vat pahasti kyl­vö­jä, ra­hal­li­sia­kin tap­pioi­ta luvassa – ”Iso vaara on, että joutuu kyl­vä­mään uu­des­taan”

Kylvöt olivat esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa täydessä vauhdissa, mutta nyt läpimärille pelloille ei pääse. Kerromme jutussa myös sen, mikä tilanne on Oulun seudulla.

Nivalalainen maanviljelijä Ilkka Eskola kertoo, että heidän tilallaan ehdittiin kylvää kolmisenkymmentä hehtaaria ennen rankkasateita.
Nivalalainen maanviljelijä Ilkka Eskola kertoo, että heidän tilallaan ehdittiin kylvää kolmisenkymmentä hehtaaria ennen rankkasateita.
Kuva: Heikki Uusitalo

Kuluvan viikon rankkasateet aiheuttavat ongelmia maanviljelijöille. Kylvöt olivat esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa täydessä vauhdissa. Rajut sateet keskeyttivät työt, ja nyt eletään epävarmuudessa, milloin kylvöjä päästään jatkamaan.

Vettä on tullut keskiviikon ja torstain välisten rankkasateiden jälkeenkin. Esimerkiksi Nivalassa näkee paikoitellen pelloilla isoja vesilammikoita, eivätkä märät pellot pääse kuivumaan, jos sateet jatkuvat.

Sateiden voimakkuus näkyy myös joissa, joiden virtaamat ovat silminnähden kovempia kuin aiemmin ja paikoin jopa veden väri on erilainen, kun pelloilta ja muualta on huuhtoutunut ainesta vesiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä