Raju kolmen auton kolari Kem­pe­le­hal­lin ris­teyk­ses­sä, neljä ihmistä vietiin sai­raa­laan

Pelastuslaitos joutui leikkaamaan autosta oven irti yhden uhrin ulos saamiseksi. Yhtä henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kertoo poliisi.

Rajusta kolarista vietiin neljä ihmistä jatkohoitoon sairaalaan, kertoo pelastuslaitos. Turmapaikka on Kempeleentien ja Koulutien risteys.
Rajusta kolarista vietiin neljä ihmistä jatkohoitoon sairaalaan, kertoo pelastuslaitos. Turmapaikka on Kempeleentien ja Koulutien risteys.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kempeleessä sattui raju risteyskolari perjantaina aamulla kello yhdeksän aikaan. Kolariautoissa oli yhteensä kuusi ihmistä, joista neljä vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon, kertoi päivystävä palomestari Tapani Lehtelä.

Onnettomuuspaikka oli Kempelehallin läheisessä risteyksessä.

Autot romuttuivat pahasti kolarissa. Yhdestä autosta jouduttiin leikkaamaan ovi irti sisällä olleen ulos saamiseksi, Lehtelä kertoo.

– Kaikki autoissa olleet olivat tajuissaan kolarin jälkeen, mutta järkyttyneitä luonnollisesti.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Tilaa Kaleva Digi ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Ilmoita asiavirheestä