Löysin eilen uimahallin pöydältä lapun, jossa luki: ”Säilytetään Raatti uimahallina -mielenilmaus 8.6. klo 15.30 kaupungintalon edessä."
Se nosti mieleeni paljon ajatuksia.
Oulussa on ollut käynnissä massiivinen kansalaiskampanja Raatin uimahallin säilyttämiseksi. Vetoomus on kerännyt yli 10 000 nimeä ja silti Oulun hyvinvointilautakunta hyväksyi Raatin muuttamisen sisäliikuntapaikaksi.
Olen itse käynyt vuosien aikana useissa uimahalleissa ympäri Suomen, mutta missään en ole kohdannut samanlaista yhteisöllisyyttä kuin Raatissa.
Raatin saunassa kuuluu aina puheensorina. Siellä käydään läpi niin omia kuulumisia kuin päivänpolttavia aiheita. Kukaan ei kysele toisen taustoja, asemaa tai elämäntilannetta. Ihmiset kohdataan ihmisinä.
Raatti ei ole vain uimahalli. Se on myös turvallinen olohuone. Monelle ikäihmiselle siellä käynti on päivän tärkein sosiaalinen hetki. Se luo turvallisuuden tunnetta, rytmiä arkeen ja tunnetta siitä, että kuuluu johonkin.
Vesiliikunta on ensisijaisen tärkeää erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsiville ihmisille. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Raattia halutaan kohdentaa enemmän nuoremmalle sukupolvelle sisäliikuntapaikkana.
Eikö Oulussa ole nuorille jo ennestään runsaasti liikuntapaikkoja? Ikäihmisille sopivia, helposti saavutettavia ja yhteisöllisiä vesiliikuntapaikkoja ei sen sijaan ole loputtomasti.
Samalla koko ympäristö kannustaa ikäihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. Liikkuminenkin tuntuu mielekkäämmältä, kun ympärillä on lämmin ja yhteisöllinen ilmapiiri.
Tällaisilla paikoilla on pitkäaikainen vaikutus ihmisten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Vaikutus, jota ei voi mitata vain euroissa.
Uusi Raksilan uimahalli ei voi korvata sitä yhteisöllistä kulttuuria, joka Raattiin on vuosikymmenten aikana muodostunut. Rakennuksen voi rakentaa uudelleen, mutta yhteisöllistä historiaa ei.
Se investointi, jonka Raatin uimahallin korjaaminen vaatisi, olisi kuin rahaa laitettaisiin kaupungin omaan hyvinvointipankkiin. Sen tuotto näkyisi ihmisten parempana toimintakykynä, vähentyneenä yksinäisyytenä, yhteisöllisyytenä ja ennen kaikkea parempana elämänlaatuna.
Kyse ei ole vain uimahallista vaan yhteisöllisestä instituutioista.
Raatin uimahallissa vallitsee vahva alueellinen kulttuuriperintö. Monet nykyisistä ikäihmisistä ovat käyneet siellä jo pieninä lapsina. Vuodesta 1959. He käyvät siellä edelleen ja rinnalle on tullut uusia sukupolvia.
Harvassa paikassa eri-ikäiset ihmiset kohtaavat nykyään näin luonnollisesti ja aidosti.
Onko Oulu kaupunki, jossa ihmiset kohdataan, vai puretaanko vuosikymmenten aikana syntynyt yhteisöllisyys pala palalta pois?
Oulun kaupungin päättäjien olisi hyvä muistaa tämä: ei sokaistuta elävän kulttuuriperinnön äärellä varsinkaan silloin, kun se on aivan silmien edessä.
Sari An Laurila
kulttuurituottaja ja aktiivinen Raatin uimahallin käyttäjä, Oulu