Raa­mat­tua käydään läpi dra­maat­ti­ses­ti Oulun tuo­mio­kir­kos­sa – Idea sai alkunsa Nalle Puhista

Näyttelijät Tuula Väänänen ja Joose Mikkonen lukevat Draamattupiirissä tarinoita ääneen. Oulun tuomiokirkon tuhannella penkillä voi heittäytyä maailman luomiseen tai lähteä vaikka Joosefin matkaan.

Draamattupiirin idea on lukea Raamatun hyviä tarinoita ääneen. Näyttelijät Tuula Väänänen ja Joose Mikkonen pyrkivät rentoon ja välittömään tunnelmaan. Niinpä he nostivat kirkon kuoriosan eteen ja peffansa alle kaksi pientä lastentuolia.
Draamattupiirin idea on lukea Raamatun hyviä tarinoita ääneen. Näyttelijät Tuula Väänänen ja Joose Mikkonen pyrkivät rentoon ja välittömään tunnelmaan. Niinpä he nostivat kirkon kuoriosan eteen ja peffansa alle kaksi pientä lastentuolia.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Oulun tuomiokirkossa esitetään tänä keväänä lukudraamaa, ja ensi vuodelle tilaan on suunnitteilla myös tanssiesityksiä nuorille.

Tila kiinnostaa kulttuurintekijöitä paitsi poikkeuksellisen luonteensa, myös kokonsa puolesta. Tuhatpaikkainen tuomiokirkko on kaupungin mittakaavassa iso esitystila, sillä sekä Madetojan sali että Oulun teatterin suuri näyttämökin vetävät enimmillään noin 800 katsojaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä