Raahen terästehtaan suuret muutokset eivät näytä kiinnostavan juuri ketään, ei ainakaan samassa laajuudessa kuin aikaisempina vuosikymmeninä Rautaruukin perustamisen, rakentamisen, laajentamisen vuosina ja vuosikymmeninä.
Kalevan pääkirjoitus 10.11. nosti elintärkeän ja koko maallemme keskeisen tulevaisuuden asian esille.
Edessä on todella suuret ratkaisut, jotka vaikuttavat laajalti pitkälle tulevaisuuteen. Raahen tehtaalla on edessään siirtymä niin sanotun vihreän teräksen tuotantoon. Sinänsä teknologia on tunnettu jo pitkään, mutta nyt vasta on havahduttu – ehkä juuri kustannus- ja ympäristösyistä/paineista – uuteen tuotantoon.
SSAB tietää ja tuntee Raahen vahvuudet vaativassa siirtymässä, sen toi esille hiljattain muun muassa johtaja Lindqvist. Ihmetystä herättää, että eipä juuri kukaan poliitikko, kaupunkien tai kuntien johto tai edes eduskunta ole ollut huolissaan Raahen säilymisestä johtavana tehtaana Pohjoismaissa, Euroopassa ja ehkä koko teräsmaailmassa.
Kyllä nyt on aika herätä; edessä on valtava loikka päästä markkinaetuun käsiksi uuden teknologian kautta. Raahella on vahvaa metallurgian erikoistuoteosaamista, lujat teräkset tunnetaan laajalti asiakaskunnassa. Nyt on suuri merkitys sillä, haluammeko mukaan uuteen teräsaikaan? Ruotsalaiset kyllä ottavat kernaasti ykköstehtaan paikan!
Pentti Syrjäpalo
Raahe