Qstock pal­jas­taa lisää nimiä tulevan kesän oh­jel­mis­tos­taan – kesällä Kuu­si­saa­res­sa nähdään muun muassa Alma, Pyhimys ja Blind Channel

Suomalaisten popartistien kansainväliseen kärkeen kuuluva Alma nähdään kesän 2021 Qstockissa.
Suomalaisten popartistien kansainväliseen kärkeen kuuluva Alma nähdään kesän 2021 Qstockissa.
Kuva: Anna Miettinen

Qstock julkaisi lisää nimiä tulevan kesän ohjelmistostaan. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävillä festivaaleilla nähdään muun muassa kansainvälistä pop-uraa tekevä Alma, Suomen suosituin räppäri Pyhimys sekä euroviisukarsinnoissa ylivoimaisen voiton napannut oululainen Blind Channel.

Suomalaisen popmusiikin viime vuosien kansainvälisesti suurimpiin nimiin kuuluvan Alman oli määrä esiintyä Qstockissa jo viime vuonna, mutta festivaali jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi.

Kuusisaaressa nähdään tulevana kesänä myös alkuperäiskokoonpanollaan uuden albumin julkaiseva The Flaming Sideburns sekä suomalaisen rockin superkokoonpano Moon Shot, jonka jäsenet ovat aiemmin vaikuttaneet Lapkossa, Disco Ensemblessa ja Children Of Bodomissa.

Kotimaisista nimistä festivaaleille ovat varmistuneet myös Herra Ylppö, rap-yhtye Mouhous, maailmanlaajuista kulttisuosiota nauttiva Oranssi Pazuzu sekä Von Hertzen Brothers.

Lue myös: Ou­lu­lai­nen Blind Channel nousi Uuden mu­sii­kin kil­pai­lun al­ta­vas­taa­jas­ta en­nak­ko­suo­si­kik­si – "Vaih­toeh­dot olivat jäädä tree­nik­sel­le tai tehdä jotain mitä ei olisi uskottu te­ke­väm­me"

Qstockin uusin ulkomainen kiinnitys on ruotsalainen folk pop -yhtye Smith & Thell, joka julkaisi uuden albuminsa Pixie’s Parasol helmikuun alussa. Aiemmin festivaalin esiintyjistä ovat julkistettu muun muassa Nightwish, JVG, brittirockyhtye The Darkness, Sanni sekä Battle Beast.

– Pandemian tilannetta ja sen vaikutuksia ensi kesänä on vielä mahdotonta ennustaa, mutta festivaalin järjestelyt etenevät tällä hetkellä normaalissa aikataulussa. Ohjelman suhteen noin puolet artisteista on nyt julkaistu, ja neuvotteluja lopun ohjelman osalta viedään parhaillaan maaliin. Kesää kohti mennään täydellä kaasulla, festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoo festivaalin järjestelyistä.

Uusia nimiä Qstockin ohjelmistosta julkistetaan kevään mittaan. Viime kesänä festivaali jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi, mutta kesän 2020 festivaalille ostetut liput käyvät sellaisenaan tulevan kesän festivaalille.

Seitsemänä kesänä peräkkäin loppuunmyyty Qstock järjestetään tänä kesänä 30.–31. heinäkuuta. Kesällä 2019 festivaali rikkoi kävijäennätyksensä 40 000 juhlijalla kahden päivän aikana.