Oulu on ylpeästi pyöräilykaupunki, ja se näkyy katukuvassa. Traficomin tuoreimman henkilöliikennetutkimuksen mukaan Oulun seudulla jopa 18 prosenttia kaikista matkoista tehdään pyörällä, mikä on eniten koko Suomessa. Vaikka on hienoa, että oululaiset ylläpitävät kuntoaan ja säästävät luontoa pyöräilemällä ahkerasti, yksi tärkeä turvallisuusseikka tuntuu monelta unohtuvan, nimittäin soittokellon oikeaoppinen käyttö.
Olen aivan liian monta kertaa joutunut säikähtäneenä kiittämään onneani siitä, etten ollut kulkenut keskustan kapeilla kaduilla senttiäkään liian vasemmalla, kun pyöräilijä oli huomaamattani porhaltanut ohitse.
Olen myös monesti todistanut etäältä, kuinka pyöräilijä pyrkii kellon soittamisen sijaan puikkelehtimaan jalankulkijoiden ohitse vähin äänin, vaikka jalankulkijan pienikin harha-askel voisi johtaa kolariin.
Soittokello ei ole turhaan pakollinen osa polkupyörää, vaan sen tehtävänä on varoittaa samoilla väylillä kulkevia siitä, että polkupyörä on ohittamassa. Lähestyvän polkupyörän ääntä ei nimittäin aina kuule, varsinkin jos vieressä kulkee vilkas autotie. Yksin kävellessä on vielä jokseenkin mahdollista yrittää pysytellä tiukasti pois muiden tieltä, mutta esimerkiksi koiran tai lasten kanssa kulkiessa ennakoiva väistely alkaa olla jo vaikeaa.
Kulkivat jalankulkijat miten tahansa, tieliikennelaki näkee polkupyörän joka tapauksessa ajoneuvona. Ajoneuvon kuljettajalla on lain mukaan varovaisuusvelvollisuus, jonka mukaan muille tienkäyttäjille on annettava turvallinen tila. Tästäkin huolimatta monet oululaiset tuntuvat pitävän kellon soittamista epäkohteliaana. Varoittava ele tulkitaan paikallisten sosiaalisen median keskusteluryhmien perusteella jopa vihamieliseksi.
On inhimillistä, etteivät pyöräilijät halua tuottaa jalankulkijoille pahaa mieltä, mutta lyhytnäköinen kohteliaisuus ei saa mennä turvallisuuden edelle. Itse olisin pyöräilijänä mieluummin hieman tyly kuin aiheuttaisin onnettomuuden, josta vieläpä minä olisin todennäköisesti lain mukaan vastuussa.
Reetta Rotonen
Oulu