Yli kolme vuotta kestäneessä Venäjän hyökkäyssodassa saatetaan lähiaikoina saavuttaa tulitauko. Milloin saadaan kestävä rauha, on toinen tarina.
Vladimir Putinin pakkomielle Venäjän etupiiristä jää kuitenkin vaikuttamaan suomalaisten elämään pitkään. Siksi Suomi joutuu pumppaamaan puolustusmenoihin miljardimitassa lisää rahaa.
Tänä vuonna Suomi käyttää puolustusmenoihin 6,5 miljardia euroa, noin 2,5 prosentin osuuden maan bruttokansantuotteesta. Nyt tähtäin on asetettu kolmosella alkavaan BKT-osuuteen.
Maanosan kärkeen sillä ei ylletä. Puola käyttää puolustukseen tänä vuonna 4,7 prosenttia. Liettua, Viro ja Latvia ovat ilmoittaneet pyrkivänsä muutamassa vuodessa viiteen.
Viittä prosenttia ei meillä ole vakavasti esitetty. Pienempienkin korotusten hintalappu hätkähdyttää. Puolustusmenojen nosto 3,5 prosentin BKT-osuuteen merkitsisi kolmen miljardin euron lisälaskua.
Puolustusmenojen nostolle ei ole todellista vaihtoehtoa. Iso kysymys on se, hoidetaanko rahoitus kiristämällä veroja vai kutistamalla valtion muita menoja. Luultavasti tehdään molempia.
Muoti-ilmausta käyttäen Suomessa joudutaan tekemään arvovalintoja: meneekö turvallisuus kaiken muun edelle.
Nyt hallituksella on kansalaismielipiteen selkänoja. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan joulun alla julkaistun mittauksen mukaan puolet suomalaisista tukee puolustusmäärärahojen kasvattamista, kolmannes pitäisi ne ennallaan ja kuusi prosenttia vähentäisi.
Tuon jälkeen asenteet ovat voineet vielä liikahtaa puolustusmenojen lisäyksen suuntaan, Nato-tuen epävarmuus kun on kasvanut samaa tahtia kuin Donald Trumpin presidenttikausi on edennyt.
Säilyykö tämä myötämieli vielä siinä tilanteessa, kun panostukset puolustukseen alkavat iskeä sosiaaliturvaan, hoivapalveluihin, opintotukiin tai koulutukseen ja kulttuuriin, nähdään tuonnempana.
Todennäköisesti Suomi joutuu tekemään hankintoja myös lainarahalla. EU:n talouspihdit eli niin sanottu liiallisen alijäämän menettely ei vastedes ehkä koske niitä maita, jotka lisäävät puolustusmenojaan. EU:n rupusakkiin ajautuminen ei siis olisi akuutti uhka.
Orpon hallituksen osaa urakoinnissa helpottaa se, että laskut isoimmista hankinnoista kaatuvat raskaimpina seuraavan hallituksen vastuulle. Ilma- ja merivoimien suurten hankintojen jälkeen edessä on maavoimien kaluston uusiminen, johon vaikuttavat Ukrainan sodasta saadut kokemukset.
Yhteen asiaan voi tulla helpotusta vuonna 2029. Silloin Yhdysvaltain presidentti vaihtuu. Mahdollisesti seuraava presidentti näkee taas Euroopan kumppanina, ei kilpailijana. Näin Eurooppa voisi taas luottaa Atlantin takaiseen tukeen.
Kansallisen turvallisuuden asioissa toiveiden varaan ei kuitenkaan voi perustaa. Trumpin takaa kurkkii jo kruununprinssejä, joiden linja Eurooppaa kohtaan voi olla vielä pahantahoisempi kuin nykyisellä hallitsijalla.