1960-luvulla heräsin pienenä tyttönä keskellä yötä räjähdysten ääniin ja luulin sodan alkaneen. Kilometrin päässä kodistamme räjäytettiin kalliota. Seitakorvan voimalaitoksen padon rakentaminen oli alkanut, ja sillä otettiin haltuun kotimme ohi virtaava koski. Se vei kotitalon, maiseman, elinkeinot ja koko kylän tulevaisuuden.
Hoppulan kylä muuttui vuosiksi työmaaksi. Joen uomaa muokattiin, betonisia patoja ja kivipenkkoja rakennettiin. Kylän miehet, myös isäni, saivat töitä, mutta samalla perheet joutuivat rakentamaan uudet talot velaksi ja etsimään elannon yhä kauempaa. Lopulta kotikylämme jäi veden alle. Rakentajat lähtivät ja työt loppuivat myös kyläläisiltä. Velat jäivät. Moni lähti Ruotsiin, nuoret perässä. Sähköä tuotettiin, mutta hyödyt valuivat muualle.
Kemijokivarren luonto on vuosikymmenten aikana osin palautunut. Joen sivupuroissa elää yhä tammukoita ja harjusta. Joessa esiintyy siikaa, haukea ja kuhaa sekä istutettuja kirjolohia. Alkuperäinen lohikanta ei kuitenkaan palannut, vaikka Kemijoki oli aikanaan yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista. Jokihelmisimpukoista, raakuista, puhtaan ja vapaan virtaavan veden vaateliaista indikaattorilajeista, on säilynyt vielä muutamia elinvoimaisia yhdyskuntia sivupuroissa. Se kertoo luonnon sitkeydestä, mutta myös siitä, kuinka lähelle tuhon rajaa se on viety.
Silti joki elää. Joenvarsien rauhallisissa metsissä liikkuu monenlaisia eläimiä, ja rantavyöhykkeet tarjoavat elinympäristön monimuotoiselle linnustolle, sieniä ja marjoja löytyy metsistä kulkijoille. Toive lohen paluusta ei ole kadonnut. Ennallistaminen ja toimivat kalatiet voisivat vielä mahdollistaa sen.
Elävä Kemijoki olisi merkittävä voimavara myös ihmisille. Rovaniemen matkailijamäärät kasvavat, ja osa tästä virrasta voisi joskus ohjautua jokivarren kyliin kalastus-, luonto- ja kulttuurimatkailun kautta, tuoden pysyvää elantoa alueelle.
Nyt Kemijoelle suunnitellaan uusia pumppuvoimalahankkeita. Niitä markkinoidaan vihreänä ratkaisuna, mutta paikallisesti ne merkitsisivät jälleen mittavaa luontotuhoa: vedenpinnan rajuja vaihteluita, kalojen ja jokihelmisimpukoiden kuolemia, metsien ja rantojen hajalle repimistä sekä entistä heikompia mahdollisuuksia joen ennallistamiseen. Pumppuvoimalat tuhoaisivat alueen kalaston lopullisesti.
Kyse ei ole vain paikallisesta asiasta. Kemijoki on kansallinen luonnonvara ja osa yhteistä luonto- ja kulttuuriperintöämme. Joki ja metsä tarjoavat viilennyspaikkaa ja rauhaa kuumenevissa maissa asuville luontomatkailijoille.
Päätökset, joita nyt tehdään, vaikuttavat siihen, millaisen joen ja millaisen luonnon jätämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
Kysymys ei ole siitä, tarvitaanko energiaa, vaan siitä, missä ja millä hinnalla sitä tuotetaan. Kemijoki on elävä kokonaisuus, jonka tulevaisuus ratkaistaan nyt: rakennammeko kestävää elinvoimaa vai jatkammeko luonnon tuhoamista. Vastuu tästä valinnasta on teillä, jotka päätökset teette.
Mirja Pankarinkangas (os. Karjalainen)
Hoppulan kylän entinen asukas, alueen luontomatkailija, Oulu