Essee

Puis­tois­ta tulee au­kioi­ta, baana jyrää puut alleen ja kes­kus­tan kau­neim­mat näkymät ha­lu­taan peittää jät­ti­mäi­sel­lä ra­ken­nus­mas­sal­la – kuka ihme haluaa täl­lai­sen Oulun?

On helppo päätyä siksi usein sadatelluksi kaikkea vastustavaksi oululaiseksi, kun jokainen uutta kaupunkirakentamista esittelevä havainnekuva pilaa päivän.

Ei ole totta. Kirkuvankeltaisessa syyspäivässä Oulun Vaaranpuistoon ilmestynyt tyhjyys on kuin huutomerkki.

”Aloitetaan kaatamalla huonokuntoiseksi arvioitua puustoa” on kyllä kuulostanut lievästi pahaenteiseltä, mutta työmatkareitin vehreintä osuutta onkin kohdannut hortonominen teurastus.

Hyvästi kaikki uurteiset rungot, hyvästi puistopolun haviseva kunniakuja ja ojanvarressa kohteliaasti kumarrelleet puuvanhukset.

Peruskorjaukseen menneen puiston ympäristösuunnitelma ei anna aihetta näihin maailmanlopun tunnelmiin. Asvalttikenttien sijaan se lupailee entistä monipuolisempaa puustoa. Punasaarnia, japaninpihlajia, serbiankuusia ja metsälehmuksia. Kukkaniittyäkin.

Pelkään silti, että tulollaan on jotain liian muotoon istutettua, liian vähän rönsyilevää.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut