Pu­das­jär­vel­lä ei ole kro­ko­tii­le­jä

Oululaislähtöisen Kaneli Pellikan piti mennä Malawiin, mutta pandemia puuttui peliin.

Oulu
Muutama vuosi sitten Kaneli Pellikka kohtasi Keniassa kirahvin.
Muutama vuosi sitten Kaneli Pellikka kohtasi Keniassa kirahvin.
Kuva: Kaneli Pellikan albumi

Oululaislähtöisellä Kaneli Pellikalla oli kaiken maailman tutkinnot, kuten hän sanoo. Hän oli töissä muun muassa Euroopan avaruusjärjestössä Hollannissa.

Mutta toimistotyö kyllästytti. Kun vuonna 2010 tuli tilaisuus, Pellikka lähti seikkailumatkailuyrityksen testimatkalle Keniaan ja kiipeämään maan korkeinta vuorta, Mount Kenyaa.

– Lähtöä edeltävänä iltana ajattelin, että hulluhan minä olen, hän muistelee.

Perillä kävi ilmi, että ei se niin hullua ollut.

– Siellä ihmeteltiin, että minähän olen kuin joku vuoristokauris. Kiipesin sinne ihan rallatellen. Ei tullut minkäänlaista vuoristotautia. Muut oksentelivat, ja minä hyppelin.

Heti ensimmäisellä reissulla Afrikka meni ihon alle.

Myöhemmin Pellikka palasi sinne Malawiin suuntautuneella hyväntekeväisyysmatkalla ja sen jälkeen matkanjohtajana kiipeilyille ja safareille.

Ja ai niin, työskentelihän Pellikka siinä välissä Nepalissakin.

– Tämä ei mene mitenkään suorana aikajanana tämä minun elämäni. Sitä on hankala panna suoralle viivalle, hän nauraa.

Täällä taas

Maailmalle Pellikka lähti jo nuorena. Ennen Afrikkaa oli Aasiaa ja Australiaakin.

Kun oli kerran lähdetty, ei paluuta ollut.

– En sitten malttanut ikinä tulla takaisin niin sanottuun normaaliin elämään, Pellikka sanoo.

Mikä sitten missäkin on normaalia. Suomessa on esimerkiksi totuttu pitämään säntillisesti aikatauluista kiinni. Pienikin myöhästyminen aiheuttaa paheksuntaa.

– Afrikassa voidaan sopia joku juttu ja sitten, kun se ei tapahdu, niin ei siinä mitään ihmeellistä ole, että se tapahtuukin vasta seuraavana päivänä. Täällä pitää ajatella, että jos sanon, että tulen heti, niin sen pitää olla heti.

Nyt Pellikka on siis taas täällä. Ei pitänyt olla, mutta korona muutti suunnitelmat. Afrikan sijaan kompassi osoitti kaikista maailman paikoista Pudasjärvelle.

Pellikka työskentelee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa ja Tamora Oy:n toteuttamassa luovan talouden työllisyyskoulutuksessa, jossa hän ohjaa koulutukseen osallistuvia nuoria.

Tähän mennessä sen tuotoksena on syntynyt Albertinkadulla sijaitseva Cafe Albert. Nyt tekeillä on Pudasjärven karuudestaan kuuluisankin hotelli Kurenkosken huoneiden uudistaminen elokuvateemaisiksi. On Tarantinoa, Kaurismäkeä ja Titanicia.

Juttu jatkuu kuvan alapuolella.

Kaneli Pellikka tarttui Albertinkadulla sijaitsevassa kahvilassa kelloon.
Kaneli Pellikka tarttui Albertinkadulla sijaitsevassa kahvilassa kelloon.
Kuva: Jussi Korhonen

Pudasjärven kautta

Majoitusala ei ole Pellikalle uusi juttu. Hän on emännöinyt Afrikassa vuosien ajan majataloja.

Niihin hommiin hän oli palaamassa Malawiin ennen kuin pandemia puuttui peliin. Sinne hän aikoo suunnata, kun tilanne taas sallii.

– Aina voi tulla mutkia matkaan. Menen nyt sitten Pudasjärven kautta Afrikkaan, hän sanoo.

Ympäristö on kokonaan toisella tavalla eksoottinen, mutta kokemustaan hän kokee pystyvänsä hyödyntämään myös ohjatessaan koulutuksen nuoria Suomen harvimmin asutussa kaupungissa.

– Minulla tulee aina se oma tekemisen tyyli esiin, että eipä hermostuta, jos jokin ei onnistukaan. Kokeillaan eikä stressata, jos ei heti menekään niin kuin piti, kun ei ne asiat useinkaan mene niin.

Toisenlaisia kriisejä

Pudasjärvi ei ole sijainniltaan helpoin mahdollinen kohde menestyvän matkailuliiketoiminnan kasvattamiseksi. Vaikka niin sanottuja haasteita on, antaa aika Afrikassa Pellikalle perspektiiviä.

– Itse olen tottunut sellaisiin tilanteisiin, että on krokotiili rannalla tai asiakkaat huoneissa ja joku käärme tulee sinne. Afrikassa oppii hoitamaan vähän erilaisia ja toisen tasoisia kriisitilanteita.

Koulutuksen nuorille hänen viestinsä on, että ei ole mitään, mistä ei selviäisi. Kuten esimerkiksi juuri harhautuneista villieläimistä.

– Kerran Malawissa asiakkaat juoksivat kauhuissaan pakoon, kun kolmimetrinen krokotiili tuli majatalon rantaan. Oli satanut rankasti, ja se oli eksynyt, parka.

Aivan harmittomia otuksia krokotiilit eivät ole, joten siitä oli hankkiuduttava eroon.

– Onhan siellä tapahtunut sellaistakin, että krokotiilin sisältä on löytynyt ihminen. Kyläläisiä saattaa välillä kadota krokotiilien suihin.

Eläin nukutettiin ja sidottiin Land Roverin katolle. Valtavan matelijan häntä roikkui katon ulkopuolella, kun se kuljetettiin maastoautolla muualle.

– Tällaistakin voi työpäivän aikana sattua, Pellikka summaa.

Tuskin kuitenkaan Pudasjär­vellä?

– Joo, ei pelota, Pellikka nauraa.