
Posti vastaa verkkokaupan kovaan kysyntään laajentamalla voimakkaasti pakettiautomaattoverkostoaan.
Kesän aikana automaattien määrä kasvaa reilulla sadalla kappaleella. Kokonaislukumäärä kasvaa yli 2 000 automaattiin. Vuoteen 2022 mennessä tavoitteena on 4 000 automaatin verkosto.
– Pian jopa 85 prosentilla suomalaisista lähin automaatti sijaitsee vain vajaan kilometrin etäisyydellä kotiosoitteesta. Arjen reiteille sijoitetut automaatit laajoine aukioloaikoineen ovat suomalaisten mieleen, Postin palvelupisteverkostosta vastaava johtaja Heiko Laubach sanoo.
Kun Postin henkilökohtaisen palvelun noutopisteet lasketaan mukaan, verkosto kattaa tällä hetkellä 2 800 palvelupistettä. Vuoden loppuun mennessä Postin toimittamia paketteja voi noutaa 3 000 noutopisteestä ympäri Suomen.
Älyteknologiaan panostanut posti uudistaa myös erillislukoilla varustettujen valkoisten automaattien lukkoteknologiaa. Päivitys tarkoittaa sitä, että huollon aikana automaatista ei voi lähettää paketteja eikä siihen voi ohjata lähetyksiä. Automaatiss ajo olevia paketteja voi sen sijaan noutaa huollon aikanakin. Automaatit huoltoaikatauluineen löytyvät Postin verkkosivuilta.
– Haluamme laajentaa automaattien käyttötapoja ja datan avulla kehittää taustajärjestelmiämme, joilla parannetaan asiakaskokemusta. Tulevaisuudessa asiakas voi esimerkiksi avata automaatin lokeron kännykästään Omaposti-sovelluksella.
Posti on ottanut käyttöön monia poikkeusjärjestelyitä koronapandemian aiheuttaman kysynnän kasvun takia.
Posti on esimerkiksi perustanut joulun ruuhka-ajoista tuttuja väliaikaisia noutopisteitä. Lisäksi paketteja lajitellaan ja kuljetetaan noutopisteisiin tihennetyllä aikataululla ja kotiinkuljetuksia tehdään aiempaa laajemmin myös lauantaisin.
Suositut noutopisteet täyttyvät nopeasti, jolloin paketit eivät välttämättä aina ohjaudu asiakkaan toivomaan noutopisteeseen.
– Ymmärrän hyvin sen mielipahan, kun paketti ei päädykään noudettavaksi asiakkaan toivomaan paikkaan. Automaattiverkoston voimakas kasvattaminen ja suosituimpien, olemassa olevien automaattien laajentaminen ovat esimerkkejä toimenpiteistä, joilla tilannetta parannetaan, Laubach sanoo.