Porokolareita tapahtuu vuosittain noin 4 000 ja määrä on kasvussa. Kolarien määrä vaihtelee suuresti, joskus on tapahtunut lähes 5 000 poroihin liittyvää tieliikenneonnettomuutta vuodessa. Runsaslumisina talvina porot viihtyvät tieurilla ja niitä jopa ruokitaan teiden varsille. Porot ovat tykästyneet myös tiesuolaan, jonka perässä ne ovat oppineet tulemaan teiden tuntumaan.
Valitettavasti poronhoito perustuu muiden omaisuuteen kajoamiseen vapaan laidunnusoikeuden muodossa. Poronhoito aiheuttaa mittavaa haittaa muille elinkeinonharjoittajille kuten maanviljelijöille, joiden pellot porolaumat voivat polkea mutavelliksi. Omakotitaloissa asuvat ja mökkiläiset joutuvat hätistelemään poroja omilta tonteiltaan ja kasvimailtaan.
Ratkaisu ei ole se, että laitetaan ihmiset asumaan aitojen sisäpuolelle vaan se, että tuotantoeläimet aidataan ja hoidetaan sekä ruokitaan niihin.
Vielä muutama vuosikymmen sitten poromäärät olivat huomattavasti pienempiä kuin nykyään ja laitumet uusiutuivat luonnostaan. Monet tutkijat kantavat perustellusti huolta loppuun kalutusta jäkäliköstä ja porotalouden tulevaisuudesta. Tarhaamisen edut ovat tässä kontekstissa kiistattomat.
Poronhoito eteläisillä hoitoalueilla on muuttunut jo ajat sitten ammatista yhä hupenevien nettoveronmaksajien kustantamaksi harrastustoiminnaksi. Poronhoitaja saa korvausta suurpedon tappamasta porosta keskimäärin 2 200 euroa, kun taas teurastetusta porosta tulo on korkeintaan 500 euroa. Nykyinen tukijärjestelmä kannustaa poronomistajia syöttämään karjansa pedoille ja loput autojen alle. Poronhoitolaki olisi uudistettava moraalisesti ja taloudellisesti kestävälle tasolle.
Jokainen harvaan asutun alueen rakenne on suojelemisen arvoinen, myös porotalous mukaan lukien, mutta se ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa ympäristölle ja muille ammatinharjoittajille, kuten nyt valitettavasti tapahtuu. Ratkaisu on se, että porot tarhaan ainakin eteläisellä poronhoitoalueella ja häirikköpedoille myönnetään helpommin kaatolupia.
Sami Pihlajamaa
kansanedustajaehdokas (ps.)
Suomussalmi