Tämä Oulua käsittelevä juttu aloittaa Kalevassa kunnallisvaalisarjan, jossa käydään läpi Kuka on kukin kunnallispolitiikassa Pohjois-Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Oulun kaupunginvaltuuston neljää mennyttä vuotta leimaa tietty epävarmuus kuka on kukin.
Selvää poliittista johtajuutta ei ole ollut takavuosien tapaan. Tuolloin keskustan Matti Ruokola ja SDP:n Matti Ahde olivat eduskuntaryhmiensä puheenjohtajia ja Oulun kaupunginvaltuutettuja. Helsinkiin lentäessään he sopivat maan asiat ja kotiin palatessaan kaupungin asiat.
Valtuustoryhmien neuvotteluissa haettiin yhteinen sävel, kun kokoomuksessa ja SKDL:ssäkin oli mukana tahtopoliitikkoja ylitse muiden. Vihreitä ei ollut tuolloin mukana.
Valtuustokaudeksi 2001-2004 valitulle puheenjohtajalle kokoomuksen Jorma Yypänaholle kävi ikävästi, kun Hallanvaara-sotkut pakottivat miehen jättäytymään kunnallispolitiikasta. Yypänaholla oli johtajuustavoitteita.
Hänen heikko puolensa oli oma ryhmä, jolle Yypänaho ei aina kertonut, mitä oli sopinut. Siksi usein juuri kokoomus kaatoi isojen poikien leikit.
Tulevien vaalien ääniharavia arvaillaan
Kokoomuksen ryhmässä Jouko Arranto on ollut se, joka on tuonut yksinomaisen tuloksentekopolitiikan sijaan kaupunkilaisnäkemystä muun muassa energia- ja kouluasioihin.
Ryhmän puheenjohtajalla Ulla Hilmolalla oli nelivuotiskaudella henkilökohtaista murhetta kuten kuolemantapauksia, jotka häiritsivät pakosta yhteisten asioiden hoitoa. Ryhmä ei ollut tiukasti hanskassa.
Niinpä kokoomuksen tahtopoliitikkona on yrittänyt esiintyä kaupunginhallituksen jäsen, eversti evp. Reijo Sallinen.
Kokoomuksessa kansanedustaja Suvi Lindén on pysynyt lähes tuppisuuna. Ryhmän sisälläkään hän ei juuri pukahda. Kokoomuksessa odotetaan kunnianhimoisen Esko Kurvisen tuloa Oulun valtuustoon.
Puolueeseen loikanneesta Lyly Rajalasta on kasvamassa asiavaikuttaja monien yllätykseksi.
Kokoomuksessa kauhistellaan, ovatko loikkarit Lyly Rajala ja toinen toimittaja Tuulikki Ukkola, liberaalit kertaalleen lakkauttanut puheenjohtaja, tulevien kunnallisvaalien ääniharavat. Tästä on keskusteltu valtuustoryhmässä.
Rovastijohtoisia
joukkoja
Oulun kaupungin vaikutusvaltaisimmaksi poliitikoksi mainitaan yleensä kaupunginhallituksen puheenjohtaja, rovasti Matti Pikkarainen (kesk.).
Erityisesti ensimmäiset pari vuotta Pikkaraiselle oli kasvamassa valtaa, mutta nyt tuo kasvu on pysähtynyt pikkumaisuuksiin kuten kyselyihin Toppilan lukion vuosikertomuksen perään vaalien alla.
Pikkaraisen auktoriteetti on valtuutettujen silmissä osin murentunut. Sitä eivät ole olleet omiaan lisäämään sujuvakielisen kirkonmiehen letkautukset.
SDP:n ryhmää vetää rovasti Heikki Keränen. Kovan vastapaineen hänelle asettaa puolueen sisällä kunnallisjärjestö ja sen puheenjohtaja Vesa Saarinen.
Demarien valtuustoryhmä on usein enemmän vaikeuksissa oman järjestönsä kuin ryhmän sisäisen yhtenäisyyden kanssa.
Työlounailla
puidaan koulupakkaa
Keskustassa kansanedustaja Riikka Moilanen-Savolainen ei ole yrittänyt ottaa kunnallispoliittista valtaa, vaikka hän on usein vaalien alla näkyvästi esillä.
Keskustakonkari Pekka Heikkilässä on vanhaa 1970-lukua, jolloin asiat ratkottiin pimeissä kabineteissa ja rivivaltuutettuja juoksutettiin. Heikkilän puheet ovat usein piikikkäitä, mutta varsinaisesti päätöksiin Heikkilän piikki ei enää pure.
Keskustaryhmän vetäjä JukkaKarjula katoaa kunnallispolitiikasta sähkön myyntijohtajaksi.
Kouluasioista puhuttaessa ei saa unohtaa opetuslautakunnan puheenjohtajaa Paavo Moilasta (kesk.), joka opetustoimen johtajan Pekka Pasasen kanssa yhteisillä työlounailla hämmentää Oulun koulupakkaa. Moilasen perusteluiden yli ei ryhmässä mennä, vaikka halua olisi ollut.
Sosiaalidemokraateissa ryhmän puheenjohtajuus kelpaa entiselle kansanedustajalle Tuija Pohjolalle. Toistaiseksi hän ei ole heittänyt puolueen ääniharavana haastetta Keräselle, vaikka onkin entinen kilpauimari. Tytti Tuppurainen odottaa yhä anteeksiantoa viivytyspolitiikalleen, jolla hän jarrutti Caritas-kylän alkua. Hänen huhuttiin olleen vaikeuksissa rämpivän Riihi-säätiön asialla kaavavalituksineen.
Demareiden sisällä on vielä yksi nimi, joka saattaisi haluta lisää valtaa. Hän on erikoissairaanhoitaja Pirjo Sirviö. Sirviön puheissa on kyllä jämäkkyyttä, mutta tarttuuko hän sittenkin lillukoihin?
Kaupunginvaltuustoa muutaman kokouksen vetänyt Ritva Kitinoja (sd.) myötäilee ryhmässä Kerästä, mutta puheenjohtajana häneen saattaa kertyä terästä. Kausi vain loppuu kesken.
Vanhaa
aikaa
Nimenmuutoksesta huolimatta vasemmistoliitossa ei ole vetäjien veri vaihtunut sitten SKDL:n aikojen. Raimo Järvenpää johtaa vasemmistoliiton ryhmää yhtä perusteellisen puuduttavasti kuin ennen.
Järvenpään sanotaan olevan neuvotteluissa tiukka, mutta toisaalta poliittinen kuvio on siirtänyt Oulussa vasemmistoliittoa vallan keskipisteestä vasemmalle.
Oulun asioista on päätetty keskustavetoisesti kokoomuksen ja demareiden säestyksellä.
Kristillisdemokraatit ovat tyytyneet puolueen toisen varapuheenjohtajan Marja-Leena Kemppaisen johdolla apupuolueen
asemaan ilman sen suurempaa vallanhimoa. Näkyvin saavutus oli epäonnistunut yritys saada uskonnolliset yhdistykset vapaaksi kiinteistöverosta.
Vasemmistoliitto ei olisi mitään ilman Seppo Moilasta. Hän on ollut pelissä mukana 1970-luvulta. Puolueen virkamiehenä käytännön ohjat ovat tiukasti Moilasella. Järvenpää ja Moilanen eivät jätä mielipidettään epäselväksi.
Vasemmistoliiton viimeinen taistolainen Mikko Viitanen on se, joka kaivaa porvarillisen historiantutkimuksen menetelmin päätöksille perusteet eri lähteistä. Viitasen suusta se ei kelpaa.
Toinen oman tavan tosiasioiden puhuja istuu valtuustossa hyvin lähellä. Hän on vihreiden Erkki Pulliainen. Pulliaisella on tietopohjaa, johon jopa kaupunginjohtajistosta saatetaan vedota. Vihreät ovat siitä hankalaa porukkaa, että siellä moni pitää oman päänsä. Ryhmä juokse Pulliaisen tahtiin.
43-vuotias Pasi Oravalla saattaa olla kykyjä uudentyyppisenä poliitikkona ellei ikä ole jo ajanut ohi.
Sitoutumattomat kutistuneet
Valtuustossa sitoutumattomien ryhmä on kutistunut Veikko Jänkälään. Hänen puhettaan kuunnellaan kiinnostuneina, sillä perustelut ovat usein järkeenkäyvät, mutta ne eivät kelpaa päinvastaista mieltä oleville. Periaatteet ovat periaatteita.
Oululaiseen kunnallispolitiikkaan kuuluu, että kaupunginjohtaja hämmentää taustalla.
Kari Nenonen ei tee tästä poikkeusta. Hän käyttää taktiikkana maanittelua, painostusta ja uhkakuvia. Nenonen pyörittää kaupunginvaltuustoa kuin lasta. Hän kehitti esimerkiksi Oulun kasvusopimus 2006:n kertomatta siitä etukäteen kaupunginvaltuustolle.
Kari Sankala