Poliisi tutkii Kajaanin Otanmäessä tapahtunutta henkirikosta ja kuolemantapausta.
Poliisi kertoo saaneensa tiistai-iltana ilmoituksen, että naista pahoinpidellään. Matkalla poliisi sai tiedon, että nainen on eloton ja sivullinen yritti elvyttää häntä.
Poliisin ja ambulanssin saavuttua paikalle todettiin naisen menehtyneen. Epäilty tekijä löydettiin myös omakotitalon ulkopuolelta kuolleena. Sekä uhri että menehtynyt tekijä ovat syntyneet 1970-luvulla ja he seurustelivat keskenään.
Tekoon ei epäillä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä eikä sille ole silminnäkijöitä. Poliisin mukaan asian tutkinta päätetään selvitysten jälkeen, sillä epäilty tekijä on kuollut. Poliisi kertoo, ettei se tiedota asiasta enempää.