Poliisi pu­hal­lut­ti satoja au­toi­li­joi­ta te­ho­val­von­nas­sa Oulussa

Poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä.
Poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä.
Kuva: Susanna Eksymä

Oulun poliisi teki perjantai-iltana tehostettua rattijuopumusvalvontaa Oulussa ja sen ympäristökunnissa.

Illan ja alkuyön aikana poliisi puhallutti useita satoja autoilijoita.

– Ainoastaan kaksi kuljettajaa oli nauttinut alkoholia, ja heidänkin puhallustulos jäi alle rangaistavuuden rajan, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin tiedotteen mukaan liikennettä oli normaaliin pikkujoulukauteen nähden poikkeuksellisen vähän. Puhallutuksia tehtiin asutuskeskusten läheisyydessä ja keskustaan johtavien pääväylien varrella.

Poliisi järjestää tänä ja ensi viikonloppuna puhallusratsioita koko maassa.

– Koska viime vuosina juuri marraskuu on ollut vakavissa rattijuopumusonnettomuuksissa vuoden synkimpiä kuukausia, on tehostettua valvontaa tarpeen kohdentaa juuri tähän ajankohtaan ja erityisesti viikonloppuihin, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste sanoi tiedotteessa aiemmin tällä viikolla.