Oulun poliisilaitos huomauttaa koronavirustilanteen vaarasta koulujen päättäjäisviikonloppuna 29.-31. toukokuuta ja muistuttaa, ettei nuorilla tule kokoontua juhlimaan suurissa ryhmissä. Poliisi valvoo ja puuttuu alaikäisten alkoholin ja tupakan käyttöön koulujen päättäjäisviikonlopun juhlinnassa.

Poliisi valvoo järjestystä ja turvallisuutta koulujen päättymisviikon aikaan, ja puuttuu erityisesti häiriökäyttäytymiseen ja julkijuopotteluun. Alaikäisten päihteiden hallussapitoon, kokeiluun ja käyttöön puututaan, ja valvonnassa tarkkaillaan myös päihteiden välittämistä alaikäisille, ilkivaltaan ja roskaamiseen.
Virkavalta muistuttaa, että tautitilanteesta johtuva vaara ei ole vielä ohi, eikä juhlapäivänä ole suositeltavaa kokoontua isoissa joukoissa. Jokaisella on itsellään vastuu tässä asiassa.
Poliisi korostaa myös, että vanhemmilla on vastuu lapsista, nuorista ja heidän tekemisistään. Vanhempia kehotetaan sopimaan lastensa kanssa juhlimisen pelisäännöt. Vanhempien on tiedettävä, mihin lapset menevät, kenen kanssa ja milloin he tulevat kotiin. Heidän on syytä olla myös itse tavoitettavissa.
Vanhempien kannattaa vastata myös tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun. Tuntemattomasta numerosta tuleva puhelu voi olla poliisilta tai päivystävältä nuorisotyöntekijältä.