Poik­keuk­sel­li­se­na talvena joulun ko­ris­te­lu alkoi monessa kodissa ai­kai­sem­min kuin yleensä – kem­pe­le­läis­ten Peis­te­rien olo­huo­net­ta ko­mis­taa kuusi jo viik­ko­ja ennen aattoa

Koronan myötä vietetään entistä enemmän aikaa kotona. Siksi myös kotoisaan jouluun halutaan panostaa.

Riitta Peisterä suosii perinteisiä värejä joulukoristelussa.
Riitta Peisterä suosii perinteisiä värejä joulukoristelussa.
Kuva: Teija Soini

Joulutunnelma on saapunut tänä vuonna koteihin tavallista aikaisemmin. Kempeleläisten Antti ja Riitta Peisterän kotona kuusi koristeltiin jo 11. joulukuuta.

– Yleensä kuusi koristellaan jouluviikolla, vähän riippuen aaton sijoittumisesta, Antti Peisterä kertoo.

Riitta Peisterälle joulu on vuodesta riippumatta tärkeä juhla ja koristeet tuovat valoa talven pimeyden keskelle. Hänen puolestaan joulukoristelun voisi aloittaa jo aikaisemminkin, mutta yhdessä on sovittu että ensimmäiset jouluvalot laitetaan ikkunoihin itsenäisyyspäivän aikoihin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä