Hyvinvointialueuudistuksen tarkoitus oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta. Lukiessa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen viranhaltijoiden tekemää koostetta säästötoimenpiteistä syntyy kyllä väkisinkin toisenlainen käsitys. Niin kovaa keskittäminen on. Sairaat eivät vähene, vaikka paikat vähenevät. Olisin toivonut vaikuttavuusarviointeja ja tietoa syistä, jotka ovat nostaneet kustannuksia.
Poliittisena päättäjänä katson asioita laajemmin. Jos nämä esitetyt toimenpiteet ja lakkautuslistat toteutuvat, tarkoittaa se Pohjois-Pohjanmaan näivettymistä. Palvelujen keskittäminen johtaa useiden työpaikkojen menettämiseen, ja sen elinvoimavaikutukset ovat laajat. Perheet joutuvat muuttamaan työn perässä muualle. Seuraa ketjureaktio, ja palveluja tulee vähenemään joka puolella: koulut, päiväkodit, kaupat.
Maailmanpoliittinen tilanne on epävakaa ja hauras. Nyt jos koskaan on huomioitava puolustuksellisetkin näkökannat. Jos Pohjois-Pohjanmaa autioituu, kuka siellä Suomea puolustaa? Ei meillä ole varaa autioittaa maakuntia.
Hämmentää myös tämä leikkaussali edellä -ajattelu. Onko rohjettu ajatella, että ovatko kaikki leikkaukset tarpeellisia ja millä aikavälillä? Esimerkiksi tekonivelleikkaukset. Tutkimusnäyttöä on, että kuntoutuksella päästään myös hyviin tuloksiin, ja se on pitkäkestoisempaa ja kustannustehokkaampaa.
Digipalvelut ja etävastaanotot vaativat sen, että myös vastapuolella on toimivat laitteet, ja käyttäjä osaa niitä käyttää. Epäilen, että tätä osaamista ei ole ja laitteitakin puuttuu, toimivia yhteyksiäkään ei kaikkialla ole. Ja mitä nämä kaikki maksaa? Edetäänkö liian nopeaa?
Ympärivuorokautisen palveluasumisen vähentäminen on väärä toimenpide. Paikkoja olisi lisättävä ja sillä saavutettaisiin säästöjä. Perusteluni on, että jo tällä hetkellä kotona asuu täysin muistisairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat kiireesti ympärivuorokautisen hoivan paikan.
On edesvastuutonta, että he jonottavat paikkoja ja joutuvat odottaessaan kulkemaan ambulansseilla pitkin maakuntaa. Osa heistä kaatuu kotona, josta seuraa murtumia. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa yli 30 000 euroa vuodessa. Mitähän mahtavat maksaa nämä jatkuvat maakuntamatkat ambulanssilla? Kotieläimistäkin pidetään parempaa huolta kuin yksin asuvista vanhuksistamme.
Omaishoidon tukea suunnitellaan leikattavan 35 prosenttia toisessa palkkioluokassa (osana voi harkita harkinnanvaraisten vapaiden vähentämistä). Minusta omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Tämä säästö voi tulla kalliiksi, kohta yhden sijasta hoidettavia onkin kaksi.
Apuvälineitä myös kuskataan Oulusta eri pisteisiin, esimerkiksi Himangalle, josta tilataan sitten auto hakemaan likaiset apuvälineet Ouluun. Onko tämä kestävää kehitystä ja kustannustehokasta toimintatapaa?
Lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla – suunnan kääntämiseksi tarvitaan laajoja ja samanaikaisia toimia. Jos sitä ei tehdä, eivät he ole työikäisinä työelämässä, jota heikkenevä huoltosuhde edellyttää.
Ennaltaehkäisevän työhön tulee panostaa, mutta myös kotien on osaltaan hoidettava vastuunsa. Liikunta osaksi arkea joka kodissa ja välitunneilla ulos. Terveellinen ruoka, riittävä yöuni ja säännöllinen monipuolinen liikunta on tärkeää kaikissa ikäluokissa.
”Vahingossa kunto ei nouse ja vahingossa paino ei laske”, toteaa UKK-instituutin johtaja Vasankari. Toivon laajempaa katsantokantaa päättäjille.
Eija Pahkala
kaupunginhallituksen pj.
valtuutettu (kesk.)
Kalajoki