Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Pohteen rajut säästöt vai­keut­ta­vat ih­mis­ten arkea

Maan hallitus pakottaa Pohteen tekemään rajuja leikkauksia. Vasemmisto on huolissaan niiden johdosta, sillä leikattu euro voi kasvattaa menoja Pohteen muilla toimialueilla. Pohteen vuosien 2027–2030 järjestämissuunnitelmaa onkin arvioitava sen perusteella, mitä ratkaisut merkitsevät ihmisten arjessa ja palvelujen kokonaiskustannuksissa myös pitkällä tähtäimellä.

Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä pitää suunnitelmaluonnoksen useita tavoitteita hyvinä. Esimerkiksi 14 vuorokauden perusterveydenhuollon hoitotakuu on erittäin kannatettava ja hoidon jatkuvuutta on vahvistettava omalääkäri- ja omahoitajamallilla. Kun ammattilainen tuntee potilaan tilanteen, apua voidaan antaa ajoissa ja turhia käyntejä vähentää.

Valitettavasti suunnitelmaluonnos sisältää myös paljon ongelmallisia asioita. Mielestämme omaishoidon tukeen ja sijaishoitajien palkkioihin suunnattu 30 prosentin leikkaus on kohtuuton. Hoivan tarve ja vastuu eivät vähene palkkiota pienentämällä. Sijaishoidon heikentäminen voi vaikeuttaa omaishoidon vapaiden pitämistä, joten seurauksena voivat olla kalliimmat palvelut.

Jokaisesta merkittävästä muutoksesta on arvioitava, syntyykö todellinen säästö vai siirtyykö lasku toiseen paikkaan taloudellisesti ja myös inhimillisesti rajulla tavalla.

Esitämme enintään kymmenen prosentin leikkausta ja että niiden vaikutuksia seurataan tiukasti. Ikäihmisten kotona asumisen lisääminen edellyttää mielestämme riittävää kotihoitoa, mutta luonnoksessa esitetään vähennettäväksi kotihoidon kattavuutta. Yhteisöllinen asuminen ei myöskään saa korvata ympärivuorokautista hoivaa silloin, kun ihminen sitä tarvitsee.

Emme kannata ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsyn kriteerien tiukentamista, mitä kattavuuden lasku tarkoittaisi käytännössä.

Vastustamme esitettyä kehitysvammaisten työosuusrahan lakkauttamista Pohteen omissa toimintakeskuksissa. Hyvinvointialueelle pieni meno voi olla saajalleen todella tärkeä, koska se kertoo myös tekemisen arvostuksesta ja oikeudesta päättää omasta rahankäytöstä.

Lasten ja perheiden palvelujen uudistaminen vaatii ryhmämme mielestä henkilöstöä, aikaa ja osaamista. Pohteen tulee myös lisätä omaa lastensuojelun laitoshoidon palvelutuotantoaan.

Palveluverkkoa koskevat ratkaisut tarvitsevat avoimet selvitykset. Esimerkiksi Kaakkurin, Kempeleen ja Oulunsalon sote-keskusten mahdollista yhdistämistä ei pidä ratkaista etukäteen. Oulaskankaan sairaalaan tulevaisuuden varmistaminen on tärkeä asia alueen asukkaiden, potilasturvallisuuden ja potilasturvallisuuden sekä huoltovarmuuden kannalta.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä vahvistamalla voidaan vähentää palvelutarpeita ja parantaa rahoitusta. Henkilöstö on todella tiukilla, joten jaksamisesta on huolehdittava. Jokaisesta merkittävästä muutoksesta on arvioitava, syntyykö todellinen säästö vai siirtyykö lasku toiseen paikkaan taloudellisesti ja myös inhimillisesti rajulla tavalla.

Olli Kohonen, Hanna Sarkkinen, Anne Huotari, Anniina Koutonen, Tarja Ollanketo, Jouni Jussinniemi, Teijo Liedes, Mimmi Jakola, Katja Tuliniemi, Mikko Viitanen, Outi Einistö, Outi Pekkala, Eija Flink, Tarmo Raatikainen, Virpi Karhu, Heli-Hannele Haapaniemi, Ammi Ruotsalainen, Jenna Goncalves da Silva, Arja Honkakoski, Sirkka Alho

Vasemmistoliiton Pohteen aluevaltuustoryhmä