Erikoissairaanhoidon on väitetty olevan se osa terveydenhuoltoa, joka on meillä kunnossa. Viime aikojen uutiset, kuten viimeksi Kalevan torstaina julkaisema, kertovat kovin toisenlaista tarinaa.
Leikkausjonot ovat kasvaneet sietämättömiksi. Oulun yliopistosairaalassa hoitotakuun rajat paukkuvat ennennäkemättömällä tavalla.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteessa hoitotakuun rajan yli pudonneita eli yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita potilaita oli elokuussa peräti 4 200.
Kyse ei ole vain numeroista, sillä jokaisen numeron takana on hoitoa odottava kansalainen. Ja jonossa vaivat eivät tapaa parantua.
Pohteen johtajaylilääkärin Terhi Nevalan mukaan tukala tilanne ei johdu viime vuodenvaihteessa voimaan tulleesta sote-uudistuksesta ja hyvinvointialueiden aloituksesta vaan jo aiemmin syntyneistä ongelmista. Näin todennäköisesti onkin, mutta kansalaisten uskoa uuden järjestelmän toimivuuteen nykytilanne ei myöskään vahvista.
Oulun yliopistosairaalassa on viime vuoden keväästä asti ollut suljettuna kymmenkunta leikkaussalia. Tämä heijastuu etenkin kiireettömiin leikkauksiin, joista suurin osa on tekonivelleikkauksia.
Varmasti tilanteen korjaamiseksi on mietitty ja tehty moniakin toimia, mutta ne eivät nyt vain riitä. Jotain on nyt vakavammin vialla – ja ilmeisesti myös sellaisissa asioissa, joihin Pohde tai Oulun yliopistosairaala eivät voi yksin edes vaikuttaa.
Yksi tekijä tilanteen ytimessä on tuttu, pula hoitohenkilöstöstä. Viime vuonna lääkäreiden koulutustarvetta selvittäneen työryhmän mukaan nykyinen erikoislääkärimäärä vastaa väestön ja palvelujärjestelmän tarpeita heikoimmin juuri Oysin erityisvastuualueella eli Pohjois-Suomessa.
Lääkärien koulutusmäärien nostoa on vuosikymmenten ajan kyseenalaisella tavalla vastustanut Suomen Lääkäriliitto, vaikka ilman silmäleikkaustakin on voinut nähdä, että lääkäreitä tarvitaan lisää. Nyt liitto on tunnustanut tosiasiat. Se ei enää vastusta lisäkoulutusta, kunhan sen resurssit turvataan.
Apua ei vain ole nopeasti luvassa. Mutta jos sisäänottoa lisättäisiin nyt, se näkyisi valmistuneiden määrässä vuoden 2030 paikkeilla.
Oulussa annettavaan lääkärikoulutukseen liittyvä erityisongelma taas on, että pohjoiseen asettuu vain harva niistä muualta maasta tulleista opiskelijoista, jotka täällä tekevät tutkintonsa.
Mutta kyse ei siis ole vain lääkäreistä vaan hoitohenkilöstöstä kaikkiaan. Sairaanhoitajien palkkoihin on nyt saatu tasokorotus, ja se toivottavasti alkaa vaikuttaa.
Rahalla on kannustimena tehoa, mutta jotain muutakin pitää keksiä – siksikin, että hoitojärjestelmä on vakavassa rahoituskriisissä.
Hoitajien määrä asukaslukuun suhteutettuna on Suomessa jopa OECD-maiden korkeimpia, joten ainakin se palikka on kunnossa. Mutta onko kyse myös esimerkiksi työpaikkojen sisäisistä hierarkioista, toimimattomasta työnjaosta tai joustamattomuudesta työjärjestelyissä, kun moni hoitaja väsyy ja osa vaihtaa ammattia kokonaan? Kaikki mahdolliset ongelmat pitää nyt käydä läpi ja purkaa.
Kansalaisilla on lupa odottaa paljon parempaa heille keskeisen tärkeältä koneistolta.