Viime aikoina Pohteesta on kirjoitettu paljon. Kerron lähiajan kokemuksemme.
Puolisoni joutui OYSin päivystykseen illalla kello 20. Siellä tutkittiin, akuuttilääkäri soitti puolisolle ja hoitoa suunniteltiin yhdessä. Kiitos siitä hänelle.
Potilaalle ei ollut tilaa osastoilla. Hän joutui makaamaan päivystyksessä aina kello neljään saakka. Hän ei saanut päivystyksessä nukkumisen mahdollistavia välttämättömiä iltalääkkeitään lukuisista pyynnöistä huolimatta, sanottiin, että saat ne osastolla. Kokemuksesta tuli kiduttava ja traumaattinen. Tietoisesti sotkettiin asiakkaan lääkitys kahden vuorokauden osalta.
Valvontaosastolta palattiin osastolle valvontahuoneeseen. Yhteistyö henkilökunnan kanssa oli mutkatonta, lääkäri kierrollaan soitteli, hoitajat ottivat mielellään havaintoni puolison tilasta vastaan, kun pikaisesti kävin häntä aamuisin tai iltaisin katsomassa. Puolisoni tarpeita haluttiin ymmärtää hyvin ja häntä tukea, vaikkakin kommunikoinnin haasteita hänellä on paljon. Erityisesti hän haluaa lähettää kiitokset ulkomaalaistaustaiselle hoitajalle syvästä empatiasta häntä kohtaan.
Potilaita oli päivystys täynnä. Yöllä asiakas siirrettiin osastolle, käytäväpaikalle. Henkilökunta oli avuliasta ja ystävällistä. Asiakkaan tilan heikennyttyä hänet siirrettiin valvontaosastolle. Sieltäkin lääkäri soitti puolisolle, ja hoitoa pohdittiin yhdessä. Puolisona, työssä käyvänä, tuli tunne, että asiakas on hyvissä käsissä, eikä minun tarvitse päivystää sairaalassa asiakkaan vierellä, vaan homma hoituu. Tämä oli merkittävä parannus muutaman vuoden takaiseen kokemukseemme. Kiitos.
Kunto koheni ja tuli aika siirtää kuntoutukseen, mentiin paaritaksilla maakunnan vuodeosastolle. Näissä kohdissa potilaiden yhdenvertaisuus on mielestäni aika ontuva. Oulun kaupungin alueella kuntoutusosastoilla on potilailla saatavana fysio-, toiminta- ja puheterapian palveluita. Maakunnissa pääsääntöisesti vain fysioterapiaa.
Ironista kyllä, vuodeosastolle maakuntiin ei saatu järjestymään riittäviä kuntoutusmuotoja, vaan oli parempi ottaa puoliso kotiin, ja jatkaa täällä jo aiemmin myönnetyillä Kela-kuntoutuksilla. Siis paremmat kuntoutusmahdollisuudet kotona kuin kuntoutusosastolla!
OYSissa asiakaan tilaa tutkii em. terapeutit. Heidän toimintaansa leimaa kiire. Tässä Pohde sahaa omaa oksaansa, nimittäin usean asiakkaan kuntoutus kuuluu Kelalle. Mikäli terapeutit eivät ehdi kunnolla paneutua asiakkaan tilaan ja tulevaisuuden terapiatarpeisiin, niin asiakaan Kela-kuntoutus jää vajaaksi, ja viime kädessä terveydentilan vajaukset tulevat Pohteen maksettaviksi.
Terapeutin lausunto kotiutusvaiheessa vaikuttaa kokemustemme mukaan vuosia Kelan päätöksiin. Väärä sanavalinta estää sen kokonaan.
Onko mahdotonta saada ns. liikkuvat terapeutit, jotta maakuntiin potilaita siirrettäessä, siellä voitaisiin saada monipuolisemmin ja yhdenvertaisemmin kuntoutusta kuin nykyisin? Pelkkä fysioterapia on hyvin vanhakantainen ajatus riittävästä kuntoutusmuodosta. Maakunnan sairaalassa toiminnanote oli hapuilevaa kaaosta, kehitettävää riittää.