Pohteen aluevaltuusto päättää säästöohjelmasta tänään maanantaina. Valtuuston kokous alkoi aamulla kello 9.00, ja säästöohjelma on asialistalla viimeisenä isona kokonaisuutena.
Pohteen aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että säästöohjelma hyväksytään pääosin sellaisena kuin tulevaisuusvaliokunta aiemmin esitti. Kaiken kaikkiaan sote-palveluissa, pelastustoimessa ja hallinnossa on kyse runsaan 90 miljoonan euron säästöohjelmasta.
Tulevaisuusvaliokunta esitti muun muassa, että Oulaskankaan sairaalan erikoissairaanhoidon päivystys ja leikkaustoiminta jatkuisi nykyisellään. Oulaskankaan palveluista on kuitenkin tarkoitus tehdä uusi kokonaissuunnitelma ensi vuonna.
Aluehallitus esittää myös tulevaisuusvaliokunnan tavoin, että jokaisessa kunnassa säilyisi vähintään yksi sote-keskus tai -yksikkö. Esityksen mukaan sote-keskusten verkostossa olisi jatkossa kolme laajan palvelun sote-keskusta, 13 sote-keskusta ja 19 sote-yksikköä.
Kaleva seuraa aluevaltuuston kokousta ja uutisoi sen päätöksistä maanantain kuluessa.