Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde osallistuu kokeiluun, jossa osan yötyötä tekevän henkilöstön säännöllistä työaikaa lyhennetään.
Kokeilu on osa Työterveyslaitoksen tutkimusta, jossa selvitetään lyhyemmän työajan vaikutusta henkilöstön hyvinvointiin ja sairauspoissaoloihin.
Kokeilussa yötyötä tekevien työntekijöiden säännöllinen viikkotyöaika lyhenee 38 tunnista ja 15 minuutista 36 tuntiin. Työaika vähenee siis kaksi tuntia ja 15 minuuttia viikossa. Kolmen viikon työaikajaksolla säännöllinen työaika on 108 tuntia.
Kokeiluun osallistuvat Pohteen lisäksi myös Kainuun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueet, kerrotaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n tiedotteessa.
Kokeiluun osallistuu erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköitä tehohoidosta palvelukoteihin ja kotiuttamisyksiköihin. Kokeilu koskee yksiköitä, joissa tehdään säännöllisesti yötyötä jaksotyössä.
Pohteella kokeilu alkaa ensi vuoden alkupuolella.
Työterveyslaitoksen mukaan vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkimusta rahoittaa Työsuojelurahasto.