Koulutus, raideliikenteen sujuvoittaminen ja matkailu.
– Nämä kolme keskeistä teemaa meidän pitäisi turvata ja varmistaa tästä kymmenen vuotta eteenpäin, kauppaneuvos Timo Levo linjasi Pohjoisen elinvoiman kehittäminen -keskustelutilaisuudessa.
Tapahtuma oli Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin järjestämä, ja sen tarkoitus oli piirin puheenjohtajan Jussi Ylitalon mukaan koota Oulun vaalipiirin keskeisiä toimijoita yhteen ajankohtaisten aiheiden tiimoilta.
– Paljon isoja edunvalvonta-asioita on meneillään ja lähitulevaisuudessa, ja näitä toivotaan yhteisesti edistettävän. Pohjoisen Suomen alueella tarvitaan enemmän yhteistyötä, Ylitalo korosti.
Kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan (kesk) mukaan tapahtuma oli syntynyt osaltaan myös vaalipiirin kansanedustajien keskinäisen yhteistyön ja edunvalvontainnon epäkohtia käsitelleen Kalevan jutun pohjalta.