Pohjois-Suomen yhteistyöalueella valmistellaan rintasyöpäkirurgian keskittämistä Ouluun. Keskustelussa on vedottu lainsäädäntöön, leikkausmääriin ja hoidon laatuun.
Kysymys on mitä vahvimmin aluepoliittinen, koska se ulottuu Pohteen ulkopuolisiin maakuntiin.
Keskittämisasetuksen mukaan rintasyöpäleikkausten määrän sairaalassa tulee lähtökohtaisesti olla vähintään noin 150 vuodessa.
Asetus kuitenkin mahdollistaa tämän määrän alittamisen tietyin edellytyksin. Leikkausmäärää ei voida pitää yksinomaan hoidon laadun mittarina.
Asetuksessa käytettyjen lukumäärärajojen lääketieteellisten perusteiden tulisi olla läpinäkyvät. Riittävä osaaminen ja kokemus ovat kirurgisen laadun ja potilasturvallisuuden perusta.
Keskittäminen ei saa muodostua itseisarvoksi, ei edes taloudellisen paineen alla.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kiinnitti terveyspalveluiden keskittämistä koskevassa tarkastuksessaan huomiota siihen, ettei kaavamainen ja erityisesti toimenpidemääriin perustuva sääntely huomioi riittävästi sairaaloiden olemassa olevia osaamisalueita, erikoisalojen keskinäisiä riippuvuuksia ja hoitoketjujen toimivuutta.
Terveydenhuollon laatua on tarkasteltava kokonaisuutena.
Siihen kuuluvat lääketieteellisten hoitotulosten lisäksi potilasturvallisuus, hoidon oikea-aikaisuus, saavutettavuus, yhdenvertaisuus, potilaskeskeisyys ja koko hoitoketjun vaikuttavuus.
Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla rintasyöpäpotilaiden ympärille on vuosien aikana rakennettu ja hiottu kokonaisia hoitoketjuja. Jos yksi niiden keskeisistä osista siirretään satojen kilometrien päähän, on arvioitava muutoksen vaikutuksia koko hoitoketjuun.
En ole nähnyt julkisuudessa tietoa, jolla olisi osoitettu Kainuun tai Keski-Pohjanmaan nykyisen rintasyöpäkirurgian laadussa tai potilasturvallisuudessa sellaisia puutteita, joiden vuoksi toiminta pitäisi siirtää Ouluun.
Ennen päätöstä tulisi olla julkisesti nähtävillä sairaaloiden vertailukelpoiset tiedot ainakin komplikaatioista, uusintaleikkauksista, hoitoon pääsystä, hoitotuloksista, potilaskokemuksesta ja koko hoitoketjun kustannuksista.
Keskittäminen on perusteltua esimerkiksi silloin, kun se parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon tuloksia. Mutta myös päinvastaisen periaatteen tulee päteä: toimivaa lähipalvelua ei pidä purkaa ilman osoitettavaa hyötyä potilaalle.
Pohjois-Suomen pitkät etäisyydet on huomioitava palvelujen yhdenvertaisessa saavutettavuudessa.
Kyse on lopulta myös siitä, millä tavalla valtakunnallisesti ja alueellisesti johdamme terveydenhuoltoa. Mittaammeko yksittäisten yksiköiden suoritemääriä vai ennemmin sitä, kuinka kustannusvaikuttavasti koko palvelujärjestelmä tuottaa terveyttä.
Keskittäminen on perusteltua, kun sillä voidaan osoittaa saavutettavan potilaan kokonaisetua palvelevaa laadun paranemista. En kannata keskittämistä keskittämisen vuoksi.
Riikka Rajala-Boström
työterveyshuollon erikoislääkäri, johtava työterveyslääkäri, Kempele