Pohjois-Pohjanmaalla sattui viime vuonna eniten hirvionnettomuuksia Suomen maakunnista. Asiasta kertoo vakuutusyhtiö Fennia Tilastokeskuksen tietojen pohjalta.

Kaikkiaan maakunnassa sattui 148 hirvionnettomuutta vuoden 2022 aikana. Eniten onnettomuuksia tapahtuu yleensä Oulun, Pudasjärven, Raahen, Kärsämäen ja Siikalatvan kunnissa. Näistä kärjessä ovat Siikalatva ja Muhos. Muhoksella sattui viime vuonna 13 hirvionnettomuutta, mikä on selvästi enemmän kuin edellisvuosina.
Hirvionnettomuuksien todennäköisyys on korkeimmillaan syyskuussa. Alkuvuodesta ja keväällä hirvikolareita sattuu kuukausittain vain muutamia. Määrä kääntyy selvään nousuun kesällä ja syksyllä hirvien siirtyessä talvilaitumille. Myös metsästyskausi ja kiima-aika saa hirvet liikkeelle.
Fennian mukaan hirvionnettomuuksien määrään Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaa ennen kaikkea maakunnan suuri koko ja liikenteen määrä. Lisäksi monet maakunnan vilkkaista teistä kulkeva hirvien vaellusreittien poikki.
Hirvet ovat liikkeellä etenkin iltahämärällä sekä auringonnousun ja -laskun aikaan.
Pohjois-Pohjanmaan hirvikannaksi arvioitiin viime syksyn metsästyksen jälkeen noin 9 300 hirveä.