Kemijärvelle suunnitellut pumppuvoimalaitokset eivät ole vain tekninen ratkaisu, vaan suuri arvovalinta. Tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat kipeästi sähköverkon tasapainottajia, mutta on kysyttävä, millä hinnalla niitä rakennetaan.
Vaikka suurin sähkönkulutus on Etelä-Suomessa, katseet kääntyvät pohjoisen tuntureihin ja vaaroihin välttämättömien korkeuserojen vuoksi. Siirtohäviöistä ei tunneta huolta, kunhan fysiikka on puolella. Onko oikeudenmukaista, että pohjoinen nähdään jälleen kerran vain etelän energiakenttänä?
Vesipuitedirektiivi ja ympäristölainsäädäntö eivät ole hidasteita, vaan elintärkeitä suojamuureja. Vesistöjen tilan heikentäminen ja raju säännöstely sotivat nykyistä luontokäsitystä vastaan. Herää kysymys: onko "vihreä siirtymä" aito ilmastoteko, jos se samalla aiheuttaa paikallista luontokatoa ja jyrää poronhoidon sekä asukkaiden elinolosuhteet?
Pelkkä vihreä leima ei riitä selitykseksi, jos hinta luonnolle on kohtuuton. Onko Kemijärven luonto todella uhrattavissa yhteisen sähköverkon alttarille, vai pitäisikö ratkaisut etsiä lähempää todellista kulutusta?
Vilho Kemppainen
Kemijärvi