Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Pi­täi­si­kö osa pit­käai­kais­työt­tö­mis­tä ohjata työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­le?

Yhtäjaksoisesti yli 100 päivää työttömänä olevia oli Suomessa vuonna 2025 peräti 124 688, joista heitä oli Oulun työllisyysalueella oli 7 606. Nyt ollaan siis lähellä 1990-luvun alun lama-aikoja.

Orpo-Purran hallitus on kehysriihen päätösten pohjalta poistamassa työttömien työllistymisen tukitoimista kuntoutuvan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen.

Tämän lisäksi hallitus on rajoittanut työttömien palkkaamista palkkatuella. Siis tilanteessa, jossa kaikin tavoin tulisi tukea ihmisten valmiuksia saada töitä!

Keinot ovat siis todella vähissä pitkäaikaistyöttömien työllistymisessä. Pitkäaikaistyöttömyyteen suunnatulla koulutuksellisella osaamissetelillä (koko maan tasolla 20 miljoonaa euroa) ei ennusteiden mukaan ole merkittäviä vaikutuksia työttömyyteen – työpaikkoja kun ei yksinkertaisesti vain ole.

Huoli työttömistä on yhteinen. Kuntien, Pohteen ja maakuntaliiton strateginen yhteistyösopimus painottaakin yhteisiä työllisyyden toimia.

Sopimusluonnokseen on kirjattu tavoitteeksi se, että kuntien, työllisyysalueiden ja hyvinvointialueen työnkuvan ja työllistymisen edistämisen palvelut yhteen sovitetaan. Suunta on oikea ja toimia tarvitaan välittömästi.

"Nyt pitäisi keskittää voimavarat työ- ja toimintakyvyn laajapohjaisen arviointiin pitkäaikaistyöttömille."

2000-luvun alussa kansanedustaja Ilkka Taipaleen (sd.) mallin idea oli selvittää työnhakijoiden todelliset toiminta- ja työkyvyt ja sen perusteella mahdollistaa työkyvyttömien pitkäaikaistyöttömien siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeelle.

Työ- ja toimintakyvyn arviointi oli aikoinaan Taipaleen mallissa sekä yksilöille että kunnille kannattavaa. Tästä syystä rohkenemme nyt esittää ns. Taipale 2026 -ohjelman käynnistämistä.

Uskomme, että säästöt syntyvät siitä, ettei ”sakkomaksuja” kerry. Lisäksi tämä on erittäin inhimillistä niille ihmisille, joiden oikea paikka ei ole työllisyyspalveluissa.

Nykyisin tehdään työttömille terveystarkastuksia, mutta tämä ei mielestämme riitä. Nyt pitäisi keskittää voimavarat työ- ja toimintakyvyn laajapohjaisen arviointiin pitkäaikaistyöttömille.

Arviointi tulee toteuttaa yhteistyössä työnhakijan  kanssa, ja sen tarkoituksena on löytää konkreettisia keinoja tukea työkykyä.

Tulosten perusteella voitaisiin joko järjestää ammatillista kuntoutusta tai arvioida ennen kaikkea työkyvyttömyyseläkeoikeutta. Tämän toteuttamisesta ja kustannusten jaosta tulisi tehdä työllisyysalueiden ja hyvinvointialueiden yhteistyösopimus.

Tulemme tekemään asiasta myös valtuustoaloitteet sekä Oulun kaupungin valtuustoon että myös Pohteelle, jolloin viranhaltijat voivat ottaa asiaan kantaa.

Pirjo Sirviö

Oulun kaupunginvaltuutettu (sd.)

Maire Mäki

Oulun kaupunginvaltuutettu (sd.)