Pirkko Mat­ti­la: ”E­läk­keel­lä piirrän suun­nis­tus­kart­to­ja”

Pirkko Mattila on nähnyt Perussuomalaisten nousun aitiopaikalta.

Pirkko Mattila pitää vuohia lemmikkeinään. Vuohenjuustolle tuoksuvat eläimet toimivat Mattilan mukaan hyvinä ruohonleikkureina mutta syövät suunnilleen kaikkea, mitä eteensä saavat.
Pirkko Mattila pitää vuohia lemmikkeinään. Vuohenjuustolle tuoksuvat eläimet toimivat Mattilan mukaan hyvinä ruohonleikkureina mutta syövät suunnilleen kaikkea, mitä eteensä saavat.
Kuva: Maiju Torvinen

Pirkko Mattila on nähnyt Perussuomalaisten nousun aitiopaikalta.

– Nämä heräävät, kun näille vähän leipää näyttää, Mattila toteaa Muhoksella kotipihassaan, jossa perhe pitää vuohia lemmikkeinään.

– Kohtalaisen huolettomia eläimiä nämä ovat, ja kesällä hyviä ruohonleikkureita, Mattila naurahtaa.

Hänen mukaansa vuohiharrastus lähti aviomiehen ideasta. Mattilan oma harrastus, kuntosuunnistus, on sen sijaan jäänyt kansanedustajana vähemmälle. Kuntosuunnistukseen liittyvä harrastus, suunnistuskarttojen piirtäminen, on puolestaan jäänyt kokonaan pois ohjelmasta.

– Se on hidasta hommaa, mutta tärkeää. Suunnistuskarttoja täytyy koko ajan päivittää, ja urheiluseuroilla on karttojen piirtäjistä pulaa. Eläkepäivillä, sitten seuraavassa elämässä, aion olla mukana karttojen piirrossa.

Harrastukset tarjoavat vastapainoa arkeen. Mattilan arki täyttyy tulevalla vaalikaudella etenkin hallintovaliokunnan puheenjohtajuudella. Hänen odotuksissaan on, että kuntien tehtäviin tulee aitoja muutoksia seuraavan neljän vuoden aikana.

– Hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu kuntien tehtävien vähentäminen. Tavoitteet ovat toki kunnianhimoisia, mutta tähän normien purkuun liittyvä hallitusohjelmakirjaus on erittäin vahva.

Mattilan mukaan tärkeintä on avoin vuoropuhelu päätöksenteossa.

– Uskon, että kunnat tietävät realistisesti oman tilanteensa. Kentällä on paljon kokeneita luottamushenkilöitä, jotka tuovat viestiä.

Muhoksen kunnanvaltuustosta ponkaissut ja vuonna 2011 eduskuntaan noussut Mattila on päässyt katsomaan aitiopaikalta Perussuomalaisten nousun.

– Kun liityin puolueeseen, sen kannatus oli 1,7 prosenttia. Itse ajattelen, että tämä on kansanliike ja äänestämällä meidät on tehty näkyviksi. Mutta ilman muuta se on niinkin, että kannatuksen myötä meidät otetaan entistä vakavammin.

Ennen politiikkaan siirtymistään Mattila on tehnyt uran anestesiahoitajana ja Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen kouluttajana. Anestesiahoitajan työhön liittyi myös töitä Haitissa saksalaissuomalaisessa kenttäsairaalassa Haitin maanjäristysten jälkeen.

– Niistä ajoista on ihan hyviä muistoja. En koe, että ne olisivat muuttaneet minua ihmisenä, mutta varmasti se laajensi näkemystäni maailmasta.

Hoitoalalla työskentelystä Mattila uskoo olevan ainakin jonkin verran hyötyä kansanedustajan työssä.

– Hallintovaliokunnan näkökulmasta näkee sen tärkeyden, että palveluketjujen pitää toimia. Mielestäni on myös tärkeää, että hyviä käytäntöjä osataan kopioida.

Kansanedustajan arjen pyörittämiseen Mattila uskoo kuitenkin saaneensa parhaat eväät työstään kouluttajana.

– Kansanedustajan työ vaatii paljon organisointia. Kouluttajan taustalla sitä osaa organisoida omaa työtään. Kun aloitin kansanedustajana, tein heti aikataulun ja vuosikellon.

Kolme kantaa

Kuntaliitoskeskustelua Oulun eteläpuolella pitää jatkaa... KYLLÄ.

Pyhäjoen ydinvoimalalle pitää myöntää rakentamislupa... KYLLÄ.

Onko Iin ja Limingan välinen lähijunaliikenne hyvä ajatus... KYLLÄ.