Kuntavaalien tulos merkitsee, että perussuomalaiset nappaa ensi keväänä Kuntaliiton hallituspaikan RKP:ltä, sillä paikat jaetaan suoraan valtakunnallisen vaalituloksen mukaan. Vihreiden menestys pääkaupunkiseudulla nostaa puolueen Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa SDP:n rinnalle.
Kuntaliitolle valitaan uusi hallitus ensi toukokuussa Jyväskylässä pidettävillä kuntapäivillä. Liiton hallituksessa on 15 jäsentä.
-- Sehän on jokaisen nähtävissä, että perussuomalaiset sai enemmän ääniä kuin RKP ja se näyttää merkitsevän, että perussuomalaiset ottaa yhden paikan Kuntaliiton hallituksessa ja RKP jää ilman, sanoo johtava lakimies Heikki Harjula Kuntaliitosta.
Kuntaliiton hallitukseen säännöissä vaadittava ruotsinkielisten edustus on jatkossa järjestettävä muilla keinoin kuin RKP:n edustajan avulla.
Kuntaliiton hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan paikat suuret puolueet sopivat keskenään. Liiton hallitusta on vetänyt keskustan edustaja ja valtuustoa kokoomuslainen, vaikka neljä vuotta sitten SDP oli suurin kuntapuolue. Liiton toimitusjohtaja on sosiaalidemokraatti.
Muutoksia pääkaupunkiseudulla
Kuntavaalien tulos aiheuttaa muutoksia maakuntaliittojen ja kuntayhtymien päätöksentekoelimiin. Suurimmat muutokset tapahtuvat pääkaupunkiseudulla.
Alustavien laskelmien mukaan vihreät saa joukkoliikenteestä ja jätehuollosta vastaavan YTV:n hallitukseen kolme paikkaa eli saman verran kuin SDP, mutta äänimäärältään suurempana puolue olisi selkeästi kakkonen viisi paikkaa saavan kokoomuksen jälkeen.
Perussuomalaiset nousisi YTV:n hallitukseen ja pudottaisi sieltä keskustan. Vasemmistoliitto ja RKP saisivat hallitukseen edelleen yhden paikan.
Uudenmaan liiton maakuntahallitukseen kokoomus saisi seitsemän paikkaa eli yhden lisäpaikan. Vihreät lisäisi paikkamääränsä yhdellä neljään ja SDP putoaisi kahdella myös neljään paikkaan. RKP saisi kaksi paikkaa ja keskusta menettäisi toisen paikkansa perussuomalaisille eli molemmat saisivat maakuntahallitukseen vasemmistoliiton tavoin yhden paikan.
Samankaltaisia muutoksia vaalitulos tuottanee myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitukseen.