Perussuomalaiset tulivat ryminällä Oulun kaupunginvaltuustoon. Puolue sai kolme valtuutettua. Oulun suurimman puolueen asemasta käytiin kova taistelu kokoomuksen ja keskustan välillä. Kamppailussa veti pitemmän korren kokoomus. Puolue sai yhden lisäpaikan ja nousi yksin suurimmaksi ryhmäksi 16 valtuutetulla. Viime kunnallisvaaleihin nähden kohennusta tuli yhden paikan verran.
Vastaavasti keskusta kärsi kahden paikan tappion. Sen valtuutettujen lukumäärä tipahti Oulussa 14:ään. Perussuomalaiset siis pääse vaa´ankielen asemaan Oulussa ainakaan kokoomuksen ja keskustan kanssa.
Pienistä puolueista kristillisdemokraatit onnistuivat Oulussa pitämään kutinsa. Puolue sai kaksi valtuutettua. Neljäntenä lenkkinä se voi yhdessä perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan kanssa muodostaa enemmistön Oulun kaupunginvaltuustossa.
Vihreät kolmanneksi
Vihreille Oulun tulos on historiallinen. Se nousi heti suurten porvaripuolueiden jälkeen kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Tosin vasemmistoliittokin sai 11 valtuutettua, mutta prosenttiosuuksin tarkasteltuna vihreät on vasemmistoliittoa suurempi ryhmä. Vihreät voittivat yhden paikan nousten 11 valtuutettuun.
Näin vihreät pääsevät tulevissa luottamuspaikkoja koskevissa neuvotteluissa ottamaan mieleisensä luottamuspaikat ennen vasemmistopuolueita, jos Oulussa jatketaan entiseen rauhalliseen malliin.
Vasemmistoliitto menetti yhden paikan, kun puolue joutui tyytymään 11 valtuutettuun samaan tapaan kuin vihreätkin. Kunnallisvaalit olivat Oulussa sosiaalidemokraateille kova takaisku. Puolue menetti kaksi paikkaa ja jäi viidenneksi suurimmaksi ryhmäksi. Tulevissa luottamuspaikkoja koskevissa neuvotteluissa SDP:lle ei ole luvassa kovinkaan ruusuista tulevaisuutta.
Korhonen pärjäsi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen pärjäsi yksilönä kotikaupungissaan Oulussa komeasti. Hän oli kaupungin ylivoimainen ääniharava yli 1 500 äänellään.
Tuhannen äänen rajan onnistuivat rikkomaan myös vihreiden Erkki Pulliainen ja SDP:n Tuija Pohjola.
Kokoomuksen sisäisen väännön käänsi edukseen kansanedustaja Lyly Rajala. Toiseksi tuli entinen kansanedustaja Esko Kurvinen ja kolmanneksi Reijo Sallinen.
Viestintäministeri Suvi Lindén jätettiin kokoomuksen jäsenten välisissä neljänneksi ja kolmas puolueen oululainen kansanedustaja Tuulikki Ukkola jätettiin kuudenneksi. Väliin löi nyrkkinsä Juha Hänninen.
Keskustan ääniharava oli kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen. Puheenjohtajan paikasta kisannut Riikka Moilanen-Savolainen jäi Oikarisen taakse.
Keskustassa ylikiiminkiläinen Antti Huttu-Hiltunen keräsi neljänneksi eniten ääniä yli 500 kappaletta. Huttu-Hiltunen oli Ylikiimingin pääneuvottelijoita, kun kunnassa tehtiin ratkaisua liittymisestä Ouluun.
Perussuomalaisten ääniharava oli Ville Vähämäki ja kristillisdemokraattien Marja-Leena Kemppainen. Oulun vaalitulos valmistui 22.50.