”Mestarilla on apunansa sälli ja oppipoika ja ansaitsee ensimmäisenä kuukautena 60 mk; toisena kuukautena on hänellä kaksi sälliä ja kolme oppipoikaa ja paitsi sitä kuun jälkipuoliskolla kolmaskin sälli sekä ansaitsee 110 mk; kolmantena kuukautena tekee hänen kanssaan työtä kuun edellisellä puoliskolla viisi sälliä ja kolme oppipoikaa sekä kuun jälkimmäisellä puoliskolla kuusi sälliä ja kaksi oppipoikaa, ja ansaitsee silloin 165 mk. Paljonko ansaitsee hän kuukaudessa erikseen omasta, sällinsä ja oppipoikansa työstä?"
Tämä vuoden 1882 ylioppilastehtävä juolahti mieleeni, kun luin Taito Taskisen kirjoituksen: ”Jokainen voi pienentää ylikulutusta” (Kaleva 11.4./Lukijalta).
Kirjoituksessa Taskinen kuvaa elämää syntymäkylässään Nilsiässä, noin 30 kilometrin päässä synnyinkodistani Rautavaaralta. Tuon kylän tanssilavalla kävin nuorena tyttönä pyörähtelemässä. Tuli luonnollista liikuntaa, kun matka sorateitä pitkin mäkisiä maisemia katsellessa taittui polkupyörällä. Taiton kuvaus sopii myös omaan syntymäkylääni.
Taskinen on arvostettu kirjoittaja. Olenkin odottanut, että hän ryhtyy paljastamaan viime vuosikymmenen suuret virheet ja tuhlaukset, vuoden 2014 opetussuunnitelman, avokonttorikouluihin ja erityisesti digihypetykseen tuhlatut rahat ja syntyneet romukasat. Peruskoulu pantiin sekaisin rahalla eikä leikkauksilla.
Siinä tohinassa on lopetettu pieniä kouluja, tyhjennetty maaseutua ja aiheutettu ainakin matematiikan oppimistulosten syöksylasku sekä matemaattisten aineiden opettajapula. Matemaattisten aineiden opettajia pakenee kouluista ja uusia valmistuu tuskin puoltakaan tarpeeseen.
Matematiikka tarjoaisi varsinkin nyt opintotukien ja muiden etujen aikana hyvät mahdollisuudet ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Kynä, paperi ja paperiset kirjat ovat ne välineet, joilla matematiikka uppoaa parhaiten päähän.
”Sota-ajan sekundalla” ei ollut opintotukia eikä halpakorkoisia lainoja. Ei ollut koulukuraattoreita, -psykologeja eikä edes opoja. Oma lukion opettajani sanoi lukion ensimmäisellä luokalla: ”Kun lähdet opiskelemaan matematiikkaa, ei tarvitse olla työttömänä.”
Tulin Oulun yliopistoon, koska ei ollut varaa lähteä Helsinkiin. Se kannatti. Löysin yliopiston seinältä ilmoituksen: ”Vaatimaton huone vuokrattavana opiskelijalle Heinäpäässä.” Siinä se oli koko opiskeluaikani asunto!
Todella vaatimaton, mutta hyvä kannustaja, asunto oli. Kun pikkuruisesta ikkunasta näin, miten naapuritalon tytöt lähtivät lauantai-illan tansseihin, jatkoin tehtävien ratkomista ja ajattelin: ”Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin.”
Matematiikan opiskelijana olin kysytty yksityistuntien antaja. Opin itsekin paljon sekä matematiikasta että opettamisesta. Kahden vuoden opiskelun jälkeen pääsin nauttimaan pientä palkkaa harjoitusten vetäjänä ja sille tielle jäin.
Matikkamaraton jatkuu Facebookin ryhmässä Rakastan matematiikkaa. Ratkomme matematiikan ylioppilastehtäviä 150 vuoden ajalta, vuodesta 1874 lähtien. Toivon, että TikTokiin karanneet nuoret löytävät seuraamme.
Alli Huovinen
matikkatäti, Oulu