Perusopetuksen koulu on iältään nyt reippaat 50 vuotta. Sen historia on ollut menestystarina. Suomalaisoppilaat olivat maailman huippua PISA:n oppimistuloksissa kaikilla osa-alueilla vuosina 2000, 2003 ja vielä 2006. Sitten alkoi alamäki. Hiipumisen hentoja merkkejä nähtiin jo 1990-luvun lopulla.
PISA:ssa poikien tulokset ovat olleet valtaosin tyttöjen tuloksia heikommat. Kaikissa oppiaineissa (ryhmäkeskiarvot) ero tyttöjen hyväksi on kestänyt jo pitkään.
Erityisen tuen tarpeiden kasvuun havahduttiin 1990-luvulla. Nyt oppilaista saa tehostettua tukea jo 16 prosenttia ja erityistä tukea 10 prosenttia, paisuvista tukijärjestelmistä huolimatta.
Kaikille yhdeksän vuotta ei ole riittänyt edes kohtuulliseen luku-, kirjoitus- ja laskutaitoon. Suuri yleisö arvailee, mistä oikein on kysymys. Ja tutkijat ovat asiasta hiljaa. Olisi keskustelun aika.
Varhaiskasvatuksen yksi tehtävä olisi tasata oppimisen edellytyksiä koulun alkua ajatellen. Oppivelvollisuuden jatkeen ei pitäisi enää paikkailla osaamisen aukkoja.
Oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisen opetuksen tukea ja ohjausta voidaan antaa oppimisvaikeuksien takia, opinnoissa jälkeen jäämisen vuoksi ja muita nopeamman etenemisen takia.
Lukuvuoden 2025–2026 alusta voimaan tulevissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan: ”Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät perusopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä.” Kyse on kansallisten, paikallisten ja koulukohtaisten toimenpiteiden jatkumosta.
Olennaisinta on, mitä tapahtuu opetuksessa. Se on kaiken kouluoppimisen äiti.
Hyviin oppimistuloksiin ei ole oikotietä. Oppia ei voi niellä pureksimatta? Opiskelun tulee haastaa jokainen. ”Learning by doing”, tekemällä oppiminen, tarjoaa kokoelman aktivoivia työtapoja niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Suurissa ryhmissä se on vaikeaa.
Soveltamisen taito on yksi oppimisen pullonkaula. Askellus osaamiseen voi edetä hitaastikin. Realiteettien puristuksessa opettajat saavat tuskin lujaa otetta tavoitteesta tulevaisuuden taitojen opettaminen.
Hyvää osaamista syntyy tutkivassa oppimisessa, sopivissa ryhmissä. Se prosessi voi käynnistää flow-virtauksen – täydellisen uppoutumisen opiskeluun.
Lasten ja nuorten tulevaisuus luodaan kodeissa. Kotikasvatus, viestintäympäristö ja oppilasaines ovat yhteydessä toisiinsa. Kotioloista johtuvien oppimisvaikeuksien syihin on vaikea päästä kiinni.
Opetuksen tulisi olla tavoitteista, vaativaa, aktivoivaa, vuorovaikutteista ja kannustavaa. Myös opettajainkoulutuksen fokus on, miten jokainen voisi opiskella edellytyksiinsä nähden tehokkaimmin.
Investoinnit, jotka kohdistuvat opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen sekä pedagogiseen kehittämiseen, kohottavat nopeimmin kansallista sivistystasoa.
Tarvitsemme tutkimusperustaisen ehdotuksen, jossa koulunuudistuksen pedagogiset periaatteet yksilöidään ja sen rakenteelliset suuntaviivat hahmotellaan pitkälle tulevaisuuteen.
Esko Korkeakoski
Koulutuksen arvioinnin dosentti Jyväskylän yliopistossa, Valkeakoski