Haastattelin työssäni perheenäitiä. Hän antoi luvan käyttää ajatuksiaan kirjoituksessani.
Äiti kiteytti sen, mikä on nyt erittäin keskeistä tulevassa hyvinvointialueiden työssä. ”Jos minua ja perhettäni olisi autettu lapsuudessani näin paljon, elämäni olisi ollut erilainen.”
Äidillä on todettu aikuisena autismin kirjon diagnoosi ja hänellä on erityislapsia. Hän kertoo, että lapsuus, nuoruus ja aikuiseksi kasvaminen oli tästä syystä vaikeaa ja traumaattista. Vanhemmaksi kasvaminen traumaattisen menneisyyden lastin kanssa on ollut raskasta. Silti siihen on liittynyt paljon onnen tunnetta rakkaista lapsista.
Äiti ja lapset saavat nyt ennaltaehkäisevää, perhehoitolain mukaista kotiin annettavaa perhehoidon apua arkeen. Emme välttämättä ajattele apua myöntäessä, että perheet saavat apua usein myös ylisukupolvisten taakkojen purkamiseen. Perheen arkea auttamalla päästään lähimmäksi todellisia tarpeita.
Oli ilo haastatella parivaljakkoa, äitiä ja perhehoitajaa, joille oli yli vuoden yhteistyöstä syntynyt vahva luottamus. Vaikeatkin asiat puhutaan ääneen. Äiti kuvasi kauniisti perhehoitajan asennetta: ”Hän vain tuli, ryhtyi hommiin. Ei arvostellut eikä arvottanut. Teki juuri sitä mitä tarvitsimme. Tänä päivänä jaamme yhdessä asioita, joissa menen eteenpäin.”
Perheille tarjotaan monia lapsen kasvua tukevia tukitoimia, kuten varhaiskasvatusta arjen tueksi. Niillä on iso merkitys lapsen kehitykselle ja kasvulle. Varhaiskasvatusta tekevät puhuvat kuitenkin siitä, että heidän vastuulleen ei kuulu eikä yllä kotien sisäiset tarpeet. Jos perhe ei saa apua kodin avun tarpeisiin, lapsen tilanne varhaiskasvatuksessa voi olla myös haasteellinen.