Ehkä Suomen markkaa takaisin haikailevia vielä jossain määrin on. Oma markka tarkoitti sitä, että Suomi kykeni (silloin vielä toimivaltaisen) oman keskuspankin avulla määrittämään markan arvon suhteessa muihin valuuttoihin eli tarvittaessa devalvoimaan.
1970- ja 80-luvun devalvaatiot ovat vielä monien muistissa: vienti alkoi heti vetää ja talous kukoistaa. Inflaatiokin laukkasi, mutta sai aikaan paitsi hintojen nousun myös isot palkankorotukset. Lainoilla oli oikeaa korkoa, mutta inflaatio oli suurempi kuin korko, eli lainat sulivat pois kuin lumi kevätauringossa.
90-luvun lamassa suurimpia kärsijöitä olivat valuuttalainaa ottaneet. Vahvan markan politiikka houkutteli ottamaan lainaa vieraassa valuutassa. Kun Suomi sitten yllättäen devalvoi, viimeisen kerran näillä näkymin, ja valuuttalainojen arvo yhtäkkiä kohosi, oli se monelle yritykselle katastrofi.