Jos Oulusta haluaisi etsiä suurimman hyväosaisuuden keskittymän, varteenotettava paikka aloittaa olisi yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan päärakennus Kontinkankaalla.
Täällä sopiikin haastatella vuoden professoriksi 2026 valittua Jani Erolaa. Eriarvoisuutta tutkiva Turun yliopiston sosiologian professori tietää tarkalleen, miten hyväosaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle.
Reittejä on monta, mutta tärkein niistä on koulutus. Lääketieteellisen opiskelijoiden omat vanhemmat ovat paljon todennäköisemmin akateemisen koulutuksen saaneita kuin ei-akateemisia. Myös lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden lapset päätyvät aikanaan yliopistoon paljon keskimääräistä todennäköisemmin.
Erolalla on huonoja uutisia.
– Meillä on negatiivisia signaaleja siitä, että koulutuksen periytyvyys on vahvistumassa, Erola sanoo.
– Olennainen jakava elementti on siinä, ketkä hakeutuvat lukioon ja ketkä eivät.
On saatettu ajatella, että erot hyväosaisuudessa alkavat syntyä kunnolla täysi-ikäisyyden kynnyksellä, jolloin osa pääsee opiskelemaan korkeakouluihin ja osa ei. Korkea koulutus ennustaa hyväosaisuutta elämässä monella tavalla.
Todellisuudessa kuilu alkaa syntyä Erolan mukaan noin 15 vuoden iässä, kun nuoret tekevät valintoja toiselle asteelle siirtymisessä peruskoulun yhdeksännen luokan keväällä. Läheskään kaikki eivät pääse lukioon tai varsinkaan toivelukioonsa.
Erola on absoluuttisia määriä kiinnostuneempi siitä, mihin suuntaan eriarvoisuus on liikkumassa. 2000-luvun vaihteeseen asti lukiokoulutukseen hakeutuminen Suomessa lisääntyi, mutta on sen jälkeen kääntynyt laskuun.
Suomen peruskoulu tasaa maailman mittakaavassa oppilaiden tasoeroja hyvin, mutta vanhempien lapsilleen tarjoamalla oppimisen tuella ja koulutuksen arvostamisella on vaikutusta koulumenestykseen.
Suomessa duunarin lapsi voi ponnistaa yliopistoon helpommin kuin suuressa osassa muuta maailmaa, mutta vanhempien varallisuus, akateemisuus ja arvostava asenne ennustavat myös lapselle korkeaa koulutusta.
Osa tutkimustuloksista on raadollisia. Jos noin 15-vuotiaan lapsen vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, mutta sattuvat jäämään työttömäksi, lapset hakeutuvat tulevaisuudessa vähemmän korkeakoulutukseen.
Teoriassa kaikkiin korkeakouluihin pääsee Suomessa millä tahansa toisen asteen tutkinnolla. Ammattikorkeakoulut ovatkin olleet Suomessa historiallisesti koulutuksellista tasa-arvoa lisääviä laitoksia, koska noin puolella niiden opiskelijoista on taustallaan ammatillinen tutkinto.
Yliopistoon ammatillisten opintojen pohjalta ei sen sijaan juuri kukaan ponnista.
– Meillä ei umpiperiä tai estettä virallisesti ole, mutta käytännössä on, Erola tiivistää.
Varsinkin suosituille aloille kuten vaikkapa lääketieteelliseen pääsyyn vaikuttavat suoraan myös perinnölliset tekijät.
– Myös älykkyys periytyy, ei sille voi mitään.
Koulutuksen lisäksi hyväosaisuus siirtyy myös salakavalammin vanhempien maineen ja verkostojen myötävaikutuksella.
Erityisesti lama-ajan kohorteilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että avointen työpaikkojen vähentyessä lasten vanhempien hyvä asema työelämässä ennustaa myös lapsille parempaa menestystä työmarkkinoilla.
Voisiko samankaltainen kehitys olla käynnissä nyt, kun nuorisotyöttömyys on korkealla ja ensimmäiset työpaikat monella alalla tiukemmassa kuin joitain vuosia sitten?
– On se mahdollista. Tukeudun tässä enemmän eurooppalaiseen kuin suomalaiseen tutkimukseen, mutta siinä on sellainen idea, että kun kilpailu kovenee, myös muut kuin hakijoiden omiin meriitteihin liittyvät seikat alkavat vaikuttaa enemmän.
Tällainen meritokratian muuttuminen nepotismiksi kuulostaa epäreilulta, mutta on Erolan mukaan omalla tavallaan myös ymmärrettävää.
– Jos johonkin paikkaan on kymmenen yhtä pätevää ja fiksun oloista hakijaa, joiden välillä on vaikea löytää eroja, jollain se ero pitää löytää.
Suomessa tehdään 15-vuotiaana kauaskantoisempia ratkaisuja kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, Erola sanoo.
Yksi keino estää eriarvoisuuden kehittymistä 15-vuoden rajapyykin kohdalla olisi tehdä ammattikoulujen oppisisällöistä paremmin yliopistoon siirtymisen valmistavia.
Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä siirtymistä voisi edelleen helpottaa, vaikka työtä on jo tehtykin.
Helpoin keino, niin sanottu matalalla roikkuva hedelmä olisi kuitenkin lisätä opiskelupaikkoja lukioissa.
– Korkeakoulutukseen pitää saada tarpeeksi hakijoita, eikä vain niille halutuimmille aloille. Se onnistuu lukiokoulutusta lisäämällä.
