Paljon ja pitkään tu­pa­koi­neil­la ha­vait­tiin kes­ki­mää­rin puo­li­tois­ta­ker­tai­nen riski ham­pai­den me­ne­tyk­seen, kertoo Oulun yli­opis­tos­sa tar­kas­tet­ta­va väitös

Vähentynyttä hampaiden lukumäärää voidaan tutkimuksen mukaan pitää myös yhtenä mahdollisena merkkinä piilevästä diabeteksesta.

Runsaasti ja pitkään tupakoineilla havaittiin keskimäärin puolitoistakertainen riski hampaiden menetykseen tupakoimattomiin verrattuna, Oulun yliopistossa perjantaina väittelevä filosofian maisteri Toni Similä kertoo.

Tupakoinnin määrä ja kesto vaikuttavat hampaiden menetykseen. Lisäksi naisilla hampaiden vähentyminen oli yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.

Similän väitöstutkimuksen tulokset vahvistavat yleistä käsitystä tupakoinnin haitallisuudesta terveydelle.

Tutkimuksen valossa erityisesti miehet näyttäisivät hyötyvän tupakoinnin lopettamisesta, sillä heillä tupakoinnin lopettaminen edisti oman hampaiston pysyvyyttä.

Vähentynyttä hampaiden lukumäärää voidaan tutkimuksen mukaan pitää myös yhtenä mahdollisena merkkinä piilevästä diabeteksesta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä