Heini Koukkarin mielipidekirjoitus Ensimmäinen askel rauhaan Ukrainassa? Kalevassa 14.10. täyttää erinomaisesti venäläisen propagandan tunnuspiirteitä. Se esittää hieman faktaa pohjaksi eli artikkelin "The Talks That Could Have Ended the War in Ukraine", joka todella on olemassa, ja jonka otsikko sopii Koukkarin tekstin tarkoitukseen. Tehdäänpä faktantarkistus eli luetaan artikkeli. Miksi rauhanneuvotteluissa epäonnistuttiin?
Koukkari: Niin Ukraina kuin Venäjä olivat olleet valmiita kompromisseihin sodan lopettamiseksi.
Artikkelin mukaan varmasti näin oli joidenkin asioiden suhteen. Mitään lopullista yhteistä sopimustekstiä ei kuitenkaan koskaan saatu. Alueluovutuksista sopimisesta muun muassa ei ollut mitään selvyyttä.
Edelleen artikkelin mukaan Ukrainan vaatimiin turvatakuihin Venäjän vaatimus oli, että mahdollisen Ukrainaan hyökkäyksen sattuessa sopimuksen allekirjoittajamaiden tulee olla yksimielisiä Ukrainalle annettavasta avusta. Tämä tarkoitti tietenkin Venäjälle, ainoalle mahdolliselle hyökkääjälle, veto-oikeutta asian suhteen. Ukrainallahan jo oli tällainen sopimus vuodelta 1994, jonka Venäjäkin oli allekirjoittanut.
Koukkari: Lännellä ei ollut halua dialogiin Venäjän kanssa. Boris Johnsonin (Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri vuoteen 2022) viesti oli, ettei Venäjän kanssa neuvotella vaan soditaan.
Näinhän Putin on asian esittänyt. Artikkelin mukaan Boris Johnson muisteli itse sanoneensa: mikä tahansa sopimus olisi jonkinlainen voitto Putinille. Jos annat hänelle mitä tahansa, hän vain pitää sen, laittaa sen pankkiin ja valmistautuu sitten seuraavaan hyökkäykseen. Artikkelissa nimenomaan todetaan lopuksi väitteen, että länsi pakotti Ukrainan vetäytymään neuvottelusta Venäjän kanssa, olevan perusteeton.
Koukkari: Jos sodan uhrien välttäminen (lännen puolesta) ei ollut prioriteetti, on helppo ymmärtää, että liittouma halusi jatkaa sotaa, johon se oli valmistautunut, ja jonka se uskoi nopeasti voittavan.
Aikamoinen sepitys tämä, jossa kaikki käännetään päälaelleen. Länsi halusi kyllä viimeiseen asti estää Venäjää aloittamasta hyökkäyssotaansa. Vai oli lännen liittouma oikein valmistautunut sotaan. Kumma, kun ei silti vieläkään ole päässyt rintamalle.
Lopuksi Koukkari vielä katsoo, että mahdollisten rauhanneuvotteluiden ja alueluovutusten seurauksena osa Itä- ja Etelä-Ukrainan alueista vain irrottautuu lännen suuntaan katsovasta Keski- ja Länsi-Ukrainasta, ja että tämä olisi voinut tapahtua ilman verenvuodatusta.
On syytä muistaa, että nämä alueet muun Ukrainan ohella äänestivät alueillaan viimeisessä laillisessa demokraattisessa äänestyksessä Neuvostoliitosta irtautumisen puolesta. Venäjällä ei ollut mitään oikeutta sekaantua sen jälkeen Ukrainan sisäisiin kriiseihin eikä varsinkaan liittää näitä alueita Venäjän hallintaan.
Kari Peisa
Tyrnävä