Pääsiäisen paluuliikenne käynnistyy puolenpäivän jälkeen, arvioidaan Fintrafficin tieliikennekeskuksesta. Paluuliikenne jatkuu arvion mukaan noin kello seitsemään saakka illalla.
Liikenneoperaattori Kirsi Salokanto arvioi STT:lle kello kymmenen aikaan aamupäivällä, että maanteillä on vielä hyvin rauhallista. Hän ei usko, että liikenne jonoutuisi myöhemminkään maanantaina, jos onnettomuuksilta ja häiriöiltä vältytään.
– Mitään isoja ryntäyksiä tuskin tänään tuleekaan, kun osa on varmasti kulkenut eilen ja osa kulkee tänään, arvioi Salokanto.
Iltaa kohden liikenne vilkastuu Etelä-Suomen kasvukeskuksien ympärillä, kun ihmiset palaavat niihin muualta Suomesta.
Toinen pääsiäispäivä häviää vilkkaudessa kiirastorstaille, joka on perinteisesti pääsiäisen vilkkain päivä tieliikenteessä.
Rauhalliseen tilanteeseen voi Salokannon mukaan vaikuttaa myös kolea ja sateinen sää, jonka takia liikenne kesämökeille on voinut olla vähäisempää lämpimämpiin pääsiäisiin verrattuna.
Maanantaiaamuna liikenne ei ollut jonoutunut myöskään onnettomuuksien takia.
Yön lumisateet sulaneet
Salokannon mukaan Varsinais-Suomessa ja Itä-Suomessa satanut lumi ei heikennä ajosäätä, koska se on jo sulanut. Oulun eteläpuolella ainakin päätiet ovat sulia, mutta Lapin teillä voi olla polannetta ja sohjoa.
Salokannon mukaan ajaminen onnistuu Oulun eteläpuolella myös kesärenkailla.
– Ei ole mitään jäätymistä havaittavissa tällä hetkellä, Salokanto kertoo.
Sää on maanantaina sateinen. Sääpalveluyritys Forecan meteorologi Kristian Roine kertoi STT:lle sunnuntaina, että Suomeen on tulossa korkeapaine, kun sateista päästään.
– Tässä on tulossa seuraavaksi varmaankin aika pitkä sateeton jakso. Koko viikko voidaan mennä aika poutaisessa säässä, Roine ennusti.