Pääkirjoitus

Pää­kir­joi­tus: Raksila ja Kon­tin­kan­gas muo­dos­tai­si­vat uuden kau­pun­ki­ti­lan – yli­opis­ton kam­pus­han­ke lii­kah­ti kohti uutta vai­het­ta

Oulun yliopiston suunnitelma siirtää osa toiminnoista Raksilaan rakennettavaan keskustakampukseen alkaa edetä ensi vuonna. Myös keskustelun hyödyistä ja haitoista soisi saavan laajempia kaupunkipoliittisia sävyjä.

Reilun kaksi vuotta vireillä ollut Oulun yliopiston Raksilan kampushanke on saamassa lihaa luiden ympärille. Yliopiston hallitus hyväksyi hankesuunnitelman tällä viikolla.

Päätös ei ollut yksimielinen. Särö hallituksen sisällä liittyi haluun hankkia lisätietoa mittavan hankkeen pohjaksi. Viisi jäsentä kahdestatoista olisi halunnut siirtää päätöstä jatkoselvityksien ajaksi.

Yliopiston suunnitelmissa on tuoda osa toiminnoista Linnanmaalta keskustaan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Seuraavaksi nykyiselle Raksilan markettitontille haetaan kaavamuutosta ja käynnistetään arkkitehtuurikilpailu. Rakennussuunnittelu alkanee ensi vuoden alkupuolella.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut