Pesäpallo: Kaleva Live näyttää Lipon lauan­tai­sen ko­ti­ot­te­lun suorana lä­he­tyk­se­nä

OYS:n sai­raa­la­klov­nit eivät pel­käs­tään has­sut­te­le – "Olemme siellä koh­taa­mas­sa ter­vet­tä lasta sai­rau­den takana"

Sairaalaklovnit auttavat henkilökuntaa toimenpiteissä. Sairauksista huolimatta päällimmäisinä päivistä jää mieleen kohtaamisen ilo.

Oulu
Tatja Hirvenmäki (vas.) eli Tiukkis (omaa sukua Pipo) ja Katja Lehtola eli Hölökkä tuntevat OYS:n käytävät.
Tatja Hirvenmäki (vas.) eli Tiukkis (omaa sukua Pipo) ja Katja Lehtola eli Hölökkä tuntevat OYS:n käytävät.
Kuva: Pekka Kallasaari

– Hyvä päivä, Katja Lehtola tuttavallisemmin Hölökkä summaa.

Hän on vastikään kiertänyt työparinsa kanssa OYS:n osastoilla tapaamassa lapsipotilaita. Tällä kertaa sairaalaklovnit kävivät muun muassa hematologian eli syöpäsairaiden osastolla, neurologisella ja kirurgisella osastolla sekä teho-osastolla pienen vauvan ja hänen vanhempiensa luona.

Vaikka lasten sairastaminen on ikävää, Lehtola kertoo, että hän jää vain harvoin murehtimaan. Työparina kiertävät klovnit purkavat yleensä päivän tapahtumat tuoreeltaan.

– Jotkut lapset toki syöpyvät mieleen, eikä ihan kaikkia aina voida parantaa, vaikka lapset ovat sairaalassa pääasiassa parantumassa. Päällimmäisenä päivistä jää mieleen kuitenkin kohtaamisen ilo. Olemme siellä kohtaamassa tervettä lasta sairauden takana.

Viisi klovnia

Oulussa koulutettiin vuonna 2011 viisi sairaalaklovnia, joista kaikki ovat edelleen toiminnassa mukana. Itse toiminta on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut paljon. Aluksi sairaalaklovnit kiersivät pelkästään osastoilla viihdyttämässä, mutta nykyisin klovnit voivat olla apuna hankalissa toimenpiteissä.

Lehtolan mieleen on jäänyt elävästi yksi kerta, jolloin hän oli auttamassa 10-vuotiaan ADHD-lapsen kanyylin laittamisessa. Lapsella oli ollut aivokasvain ja hän oli tullut sairaalaan kontrollikäynnille.

Lapsen äiti tuli itku silmässä kiittämään. Hän sanoi, että se oli ensimmäinen kanylointi ikinä, ettei hän maannut oman lapsensa päällä.

– Yritin aluksi ”olen puu, en liiku”-leikkiä, mutta lapsi sinkoili kaikkiin suuntiin.

Kanylointi meni lopulta todella helposti, kun Lehtola päätti puristella lapsen kanssa palloa ja laskea yhdessä.

– Lapsen äiti tuli itku silmässä kiittämään. Hän sanoi, että se oli ensimmäinen kanylointi ikinä, ettei hän maannut oman lapsensa päällä. Että hän oli kymmenen vuoden aikana joutunut joka kerta makaamaan lapsensa päällä, ja nyt se meni vain.

Silloin myös Lehtolaa itseään alkoi itkettää.

– Olemme nähneet sen jälkeenkin muutamia kertoja. Edelleen se läikähtää ihan erityisesti. Joskus se vain natsaa, onnistuu saamaan kontaktin ja olemaan oikeassa kohdassa.

Lapsen ehdoilla

Lapset suhtautuvat sairaalaklovneihin hyvin monella tavalla. Tärkeimmät työkalut ovat Lehtolan mukaan volyyminappi ja tuntosarvet. Täytyy aistia tarkasti, voiko tilanteeseen mennä täysillä.

– Juuri nyt on eräs kolmevuotias, jonka kanssa on juteltu vähän ovenraosta. Sitten on niitä, jotka lähtevät hyvin riehakkaasti mukaan.

Kaiken lähtökohta on kuitenkin se, että tilanteisiin mennään lapsen ehdoilla.

Yksi Lehtolan mieleenpainuvimmista kohtaamisista oli sellainen, jossa lapsi oli pitkään ollut syöpäsairaiden osastolla hoidossa.

– Hänelle tuli vaihe, että hän vain huusi meille ja käski menemään pois, jos olimme tulossa.

Sairaalaklovnit tottelivat, eivätkä menneet lähelle. Myöhemmin kontrollikäynnillä Lehtolalla oli lämmin kohtaaminen kyseisen lapsen ja tämän vanhempien kanssa.

– Lapsi sanoi, että se oli niin mahtavaa, kun te ette koskaan tullut. Sairaalamaailmassa ei saa päättää monestakaan asiasta, joten hänelle oli ollut tosi iso juttu, että oli saanut sanoa ”ei”.