Lukijalta
Mielipidekirjoitus

OYSista ko­tiu­tet­tu leik­kaus­po­ti­las jäi oman onnensa nojaan

Olen 72-vuotias yksinäinen nainen. Minulla ei ole tuttuja, ystäviä eikä sukulaisia 700 kilometrin säteellä asuinpaikastani. Yksi poika Espoossa. Itse asun Oulun Kaijonharjussa.

Nivelrikkoinen olkapääni operoitiin tiistaina 27. lokakuuta, eli vähän yli viikko sitten. Olin niin huonossa kunnossa, etten yksin asuvana halunnut lähteä kotiin vielä keskiviikkona, eli seuraavana päivänä. Sain olla torstaihin.

Laitoin yksinään huoneessani vaatteet päälle, kukaan ei tullut kysymään vointia eikä kertomaan miten selviän OYSista kotiin. Haahuilin vaatteet päällä käytävällä. Joku sanoi ettei käden takia saa Kela-kyytiä, ja että tuossa pihalla on pysäkki. En edes tiennyt missä talossa olen.

Yksi auttavainen hoitaja otti tilanteen haltuun ja tilasi taksin. Hänet kutsuttiin johonkin hommiin, joten jatkoin hortoilua. Kysyin työpukuiselta mitä teen, kun taksi on tilattu. Hän huiski kädellään, että autot tulevat yleensä sitten tuolle tai tuolle puolen taloa. Pällistelin huuli pyöreänä ja vähän odottelin sitä taksin tilaajaa. Huomasin käytävällä ilmeisen taksikuskin. Hän kysyikin nimeäni, joten pääsin kotiin.

Nyt tilanne on se, etten yli viikkoon ole pessyt itseäni. Kättä ei voi liikuttaa niin paljon, että pesisin pitkät hiukseni. Ohjeistuksen mukaan isompi liikuttelu ja jumppa on sallittua vasta lääkärin kontrollin jälkeen. Siihen on vielä ainakin kaksi kuukautta.

Huonon tasapainon ja pyörtymistaipumuksen vuoksi en kykene suihkuttelemaan itseäni ilman, että pidän jostain kiinni.

Yritin saada Aino-neuvonnasta, terveyskeskuksesta ja apuvälinekeskuksesta apua. Yritin myös ottaa ohjeiden mukaan yhteyttä yksityiseen palveluntarjoajaan. Soitin heille, antavat vain siivousapua. Muu muassa tähän ja moniin muihin oikeisiin ongelmiin näiden "palveluiden" kautta ei saa apua! Tuntuu, että porukka chattailee, kulloistakin osastoa ja potilaita tuntematta, koko ajan väärässä järjestelmässä.

Yksin toipuva Kaijonharjussa

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.