Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Valkoisessa talossa saama kohtelu palautti mieleeni yli puolivuosisataa sitten itselleni annetun kurinpalautuksen.
Kun olin mennyt työhön Salaojitusyhdistykseen vuoden 1966 alussa ja tehnyt kesäkauden pitkää päivää, ilman työaikaa kenttätöitä Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, ja syksyllä sisätyönä suunnitellut kartoittamani ja tutkimani uudet salaojitettavat pellot, olin nyt tullut Helsinkiin suunnittelutarkastukseen näyttämään töitäni DI Olavi Mäenpäälle.
Istuin Olavi Mäenpään huoneessa toimistopöydän päässä selin takanani olevaan porraskäytävään johtavaan oveen. Sivuillani oli ovet toisiin saman toimistoväen huoneisiin. Oikealla puolellani oli toimitusjohtaja yli-insinööri Viljo Hintikan huone.
Toimistoväkeä ramppasi edestakaisin takanani ja minä olin keskittynyt muistelemaan mitä olimme sopineet erään isännän kanssa hänen maatilan navetassa syntyvän lietteen käsittelystä.
Silloin takaani kuului tiukka kysymys: ”Mikä mies se täällä on?” Käännyin katsomaan taakseni ja tervehdin toimitusjohtaja Hintikkaa. Hän sanoi mennessään omaan huoneeseensa, että minun on tultava käymään hänen luonaan, kun saamme tarkastettua.
Viljo Hintikka piti minulle puhuttelun siitä, etten ollut huomannut häntä, sillä ”toimitusjohtaja on huomattava.” Lisäksi en ollut kesän aikana pitänyt häneen yhteyttä, vaan ”kadonnut kuin tina tuhkaan.”
Olin pitänyt tiiviisti yhteyttä Olavi Mäenpäähän ja paikallisiin salaojitusteknikoihin, joilta sain uudet työkohteet, tarvittavat ohjeet ja neuvot. Asiaa Hintikalle ei ollut.
Olin loukkaantunut Hintikan puheista, sillä olin ahkerasti tehnyt töitä ja työtoverini olivat minuun tekemisiini tyytyväisiä. Hintikka tunnettiin yleisesti töykeäksi mieheksi. Lähdin parin vuoden päästä Kainuuseen.
Eino Heikkinen
Oulu