Oulussa pa­lau­tet­tiin yli 60 vuotta vanha laina, ja kerran kir­jas­to­kin joutui lai­naus­kiel­toon – Mitä ta­pah­tui, kun pa­lau­tim­me kirjan yli 20 vuotta myö­häs­sä?

Kadonneita kirjoja etsitään Oulun yliopiston kirjastossa lähes päivittäin. Palautusten mukana voi tulla vaikka passi ja matkalippuja.

Tämä Eino Leinon kirjoittama kirja ehti olla lainassa liki 62 vuotta. Se palautettiin Oulun kaupunginkirjastoon viime vuoden lopulla.
Tämä Eino Leinon kirjoittama kirja ehti olla lainassa liki 62 vuotta. Se palautettiin Oulun kaupunginkirjastoon viime vuoden lopulla.
Kuva: Tiina Saarela

Kirjanne on myöhässä, lukee vanhassa postikortissa, jossa kilpikonna kantaa kilpensä päällä kirjaa. Sympaattinen tapa on jäänyt jo historiaan, sillä nykyisin palautuskehotus lähtee tekstiviestillä, sähköpostilla ja joskus kirjeellä. Lainojaan voi hallinnoida myös verkossa.

Uudetkaan konstit eivät ole kitkeneet lainojen myöhästymisiä, vaan esimerkiksi Oulun yliopiston kirjastosta lähtee palauttamatta jääneistä lainoista 300–400 laskua vuodessa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä