Ou­lun­sa­lo­lai­nen Auli Frilund yritti pärjätä si­sul­la, mutta bus­si­kus­ki Jari Ket­tu­nen ei voinut ajaa ohi: ”Koin vel­vol­li­suu­dek­si auttaa”

Bussikuski Jari Kettunen auttoi Auli Frilundia Oulunsalossa, kun heikotus iski. Vastaavanlaisia tilanteita ei ole sattunut aiemmin Kettusen kohdalle.

Jari Kettunen on käynyt ensiapukoulutuksen, joten auttaminen on tuttua jo kurssilta. Kuvassa myös Auli Frilund.
Jari Kettunen on käynyt ensiapukoulutuksen, joten auttaminen on tuttua jo kurssilta. Kuvassa myös Auli Frilund.
Kuva: Mikko Halvari

Auli Frilund nojaili polviinsa ja näkökentässä alkoi heittää. Oli maanantaiaamupäivä Oulunsalossa viime viikolla, ja Frilund oli kävelemässä kauppakassin kanssa kotiin.

Paikallisliikenteen bussikuski Jari Kettunen oli ajamassa linjaa 9 kohti keskustaa, lähellä Pitkämäen bussipysäkkiä. Hän huomasi tilanteen ja päätti pysähtyä.

– Koin velvollisuudeksi auttaa. Ei olisi tuntunut oikealta ajaa vain ohi, Kettunen kertaa tapahtumia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä