Oulun yliopiston sisäinen riitely on surkeaa seurattavaa. Tuskin se vaikuttaa päivittäiseen opetukseen ja tutkimukseen. Se vie kuitenkin ihmisten aikaa. Osa heistä joutuu tahtomattaan kiinnittämään huomiotaan riitelyn setvimiseen tärkeämpien asioiden sijasta.
Pahinta on kuitenkin se, että jatkuva julkinen riitely antaa ulkopuolisille huonon kuvan yliopistostamme. Se voi vaikuttaa kaikkiin yhteistyötahoihin ja myös potentiaalisiin opiskelijoihin. Jos syntyy mielikuva, että Oulun yliopistossa osataan vain riidellä, minkälainen vetovoimatekijä se on?
Nyt kun yliopiston uusi rehtori on valittu, rauhan rakentaminen ei ole alkanut parhaalla tavalla. Yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayup perustelee Kalevassa (16.10.2024) uuden rehtorin valintaa jatkuvuudella “siinä mielessä, että nykyisen rehtorin Jouko Niinimäen aikana Oulun yliopisto on saanut paikan valtakunnan kolmen kärkiyliopiston joukosta”.
Se on ontuva perustelu, johon emeritusrehtori Lauri Lajunen jo puuttui Kalevassa (22.10.2024). En myöskään usko, että kukaan loppusuoralle päässyt rehtoriehdokas olisi ollut uhka tälle jatkuvuudelle.
Jatkuvuuden korostaminen Ayupin tavalla on kuin puukon vääntäminen hävinneiden haavassa. Jostakin syystä riitely on henkilöitynyt rehtori Niinimäkeen. Minun on kylläkin vaikea ymmärtää, että miten hänen ajama keskustakampushanke, vaikka sinänsä tärkeä asia, on voinut johtaa tällaiseen tilanteeseen. Syyt ovat syvemmällä.
Toimittaja Anna Kilponen esittää Kalevassa (4.10.2024), että riitelyn juurisyy on vuoden 2010 yliopistolakiuudistus. Helsingin yliopiston emeritusprofessori Thomas Wilhelmsonin mukaan siinä tietoisesti päädyttiin hallituksen itsenäiseen asemaan, jotta se ei joutuisi jatkuvasti riitelemään kollegion kanssa (Kaleva 20.06.2022).
Niinpä hallitus yhdessä rehtorin kanssa voi halutessaan johtaa yliopistoa täysin toiseen suuntaan kuin yliopistokollegio yliopistoyhteisön edustajana haluaisi. Ilmeisesti merkittävä osa Oulun yliopistoyhteisöstä koki, että rehtori Niinimäki yhdessä hallituksen kanssa ajoi keskustakampusta kuuntelematta vakavasti heitä.
Professori Petri Lehenkari ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori Jukka Kekkonen spekuloivat Kalevassa (14.10.2024) ajatuksella, että Oulun yliopistokollegio erottaisi koko hallituksen, jos se ei itse suostuisi eroamaan. Emeritusprofessori Wilhelmssonin mukaan kollegio ei kuitenkaan voi itsenäisesti päättää hallituksen erottamisesta, vaan sen täytyy odottaa toimikauden päättymistä (Kaleva 20.06.2020).
Nykyisen hallituksen toimikausi päättyy vuoden 2025 lopussa. Siihen ei ole pitkä aika. Silloin on tilaisuus uuteen alkuun. Haluttaessa hallitukseen voidaan valita uuden ihmiset.
Tosin kaiken tämän riitelyn jälkeen Oulun yliopiston on entistä vaikeampaa löytää ansioituneita, vaikutusvaltaisia ja tiedeyliopistomaailmaa ymmärtäviä ulkopuolisia jäseniä hallitukseen. Kenties kannattaa satsata paikallisiin, joille yliopistomme menestys on tärkeä asia.
Pelkät henkilövaihdokset yliopistomme päättävissä elimissä tuskin auttavat korjaamaan sen ilmapiiriongelmaa. Tarvitaan myös toimintatapojen muutos. Yliopistokollegion yliopistoyhteisön edustajana tulisi terävöittää toimintaansa. Koska yliopistolain mukaan kollegio valitsee yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet yliopiston hallitukseen ja vahvistaa yliopistoyhteisön ryhmien valinnat hallituksen jäseniksi, lain ilmeinen tarkoitus on, että muodostettava hallitus on ”kollegion hallitus” eikä “rehtorin hallitus”.
Oulun yliopiston kollegion onkin syytä vaatia, että se pääsee aidosti vaikuttamaan hallituksen ulkopuolisten jäsenehdokkaiden kartoitukseen, heidän arviointiin ja lopulliseen valintaan. Valintansa ja vahvistuksensa tehtyään, kollegio ei pääse eroon hallituksesta kuin neljän vuoden kuluttua.
Tarvitaan myös muutoksia Oulun yliopiston johtosäännössä. Siinä ei ole mitään vaatimusta, että rehtori tai hallitus kuuntelisivat yliopistoyhteisöä laajemmin kuin sen hallitusjäsenten kautta. Nykyisessä tilanteessa rehtorin ja hallituksen valmius kuulla ja kuunnella myös yliopistoyhteisön ääntä riippuu täysin heidän hyväntahtoisuudesta.
Jos ei ole kanavaa ilmaista näkemyksiään yliopiston johdolle, vaihtoehdoksi jää tehdä se julkisuuden kautta ja niin räväkästi, että kuuluu. Se ei ole paras tapa keskustella yliopiston sisäisistä asioista.
Toivon, että yliopiston tuleva johto ryhtyy määrätietoisesti rakentamaan rauhaa yliopistoomme. Yliopistoyhteisön äänen vahvistaminen yliopiston ylimmässä päätöksenteossa olisi askel siihen suuntaan. Miksi Oulun yliopiston pitää johtosääntöminimalismissaan olla viimeinen tässä suhteessa Suomen yliopistojen joukossa? Miksi se ei voi olla ensimmäinen vertaistensa joukossa, positiivisen esimerkin näyttäjä?
Juhani Iivari
tietojenkäsittelytieteen emeritusprofessori