Oulun yliopisto on sijavälillä 251–300 maailman parhaita yliopistoja vertailevassa Times Higher Education -yliopistovertailussa. Sijoitus parantui, sillä vuonna 2022 Oulun yliopiston sijoitus THE-yliopistovertailussa oli 301–350.
Parhaiten Oulun yliopisto menestyi tutkimuksen laatua mittaavalla osa-alueella. Tutkimuksen laadun lisäksi THE-yliopistovertailussa mitataan koulutusta, tutkimusympäristöä, kansainvälisyyttä sekä yritysyhteistyötä.
Tänä vuonna yhteensä kymmenen suomalaista korkeakoulua ylsi THE:n listaukseen. Kansallisessa vertailussa Oulun yliopisto sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston jälkeen.
Vertailuun osallistui yhteensä yli 1 900 yliopistoa ympäri maailman. Arvioitavia yliopistoja oli tämän vuoden vertailussa yli sata enemmän kuin viime vuonna.