Oulun yliopisto saa 4,99 miljoonaa euroa valtion vastinrahaa, jota myönnetään kerättyjen rahalahjoitusten perusteella.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan Suomen yliopistot keräsivät kahden vuoden aikana yhteensä yli 70 miljoonaa euroa vastinrahoitukseen oikeuttavia yksityisiä rahalahjoituksia. Lahjoitusten perusteella valtio pääomittaa yliopistoja yhteensä 67 miljoonan euron vastinrahalla.
Valtion yliopistoille osoittamat varat kirjataan julkisoikeudellisten yliopistojen peruspääomaan ja säätiöyliopistojen pysyvästi säilytettävään säätiöpääomaan. Yliopistot voivat käyttää toimintaansa ainoastaan näiden pääomien tuottoja, joiden arvioidaan olevan yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa.
Yliopistot saivat 40 vähintään puolen miljoonan euron lahjoitusta. Vähintään 100 000 euroa lahjoittaneita oli 198. Kaikkiaan lahjoittajia oli yli 1 500.
Suurimman vastinrahan saa Helsingin yliopisto, jonka vastinraha on hieman alle 11 miljoonaa euroa. Lapin yliopistolle vastinrahaa tulee vajaat 1,5 miljoonaa euroa.